Sankaruuteen tarvitaan

Vain Ne Oikeat Silmät

Eilen illalla kirjoitin kirjeviestin muutamalle menneisyyden merkittävälle. Yllättäen ja yhtäkkiä. Televisioitu tamperelainen Tuomasmessu laukaisi miettimään muistoja. Jostakin me kaikki olimme kerran kotoisin. Täältä Kiertokadulta. Tässä kirjeestä hieman sensuroitu ja stilisoitu versio:

”Vanhat Kiertokatulaiset Ystävät,

Harvoin tulee tehdyksi enää spontaaneja siirtoja. Nyt tulee sellainen. Tämä tervehdys. Ihan puusta…

Napsuttelin sunnuntaina telkkarin kaukosäätöpalikkaa ja osuin Alfa TV:n jumalanpalvelukseen tamperelaiseen Tuomasmessuun. Joku pappi alkoi saarnata. Ihan tuttuhan se siellä, yksi teistä ihan vähän iän tuomassa valeasussa. :)) Muistan, miten opiskelijatyön juhlissa Agricolan kirkon kryptassa toisellakin teistä oli tuollainen valeasu. Ihan vähän vain.

Tuossa Tuomasmessun saarnamiehessä sisältä näytti löytyvän samaa Hyvää Vanhaa. Kiitos saarnasta. Tuore kuin mikä, noinkin vanhalta :))
Siis muistan kyllä, että olet nuorempaa sarjaa… Mietin, onko niin, että kaikkien vahvuusvuosien jälkeen palataan taas siihen alkuun, siihen, mikä siellä silloin aikanaan oli hyvää. Siihen, mikä oli väärää ja vahingollista, ei tarvitse enää palata. Sekin meissä kaikissa oman työnsä teki, toivottavasti saaden aikaan jotain parempaa. Kirjojanne, sivujanne ja blogejanne olen aina välillä vuosien varrella tavaillut.

Mitään asiaa minulla ei ole. Naputtelen tätä ikkunan ääressä Keskuspuistikkoon katsoen. Enää ei ”Ruohopää” = silloinen muinoinen puistonvartija hätyyttele lapsia pois nurmikolta. Puutkin ylettyvät jo kai
seitsemänteen kerrokseen.

Jäin saarnaa kuunnellessani miettimään Kansan Raamattuseuran opiskelijatyön alkua. Ajatelkaas veljet, näistä kolmesta Kiertokadun kerrostalosta neljä nuorta oli alkuajan ensimmäisen opiskelijahallituksen jäseniä. Hyvä ME!!

https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2015/11/back-to-the-future-this-is-the-future
https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2015/09/1212-pakolaispaneelia-lahetystyomuistoja-seurakuntanuorimuistoja-opiskelijatyomuistoja-ja-koulumuistoja
https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2014/07/1166-pori-heinakuu-2014
https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2010/10/779-rintamalinjojen-valissa
https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2010/04/679-porin-entiset-nuoret
https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2009/07/463-niin-monen-vuoden-takaa
https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2008/12/288-kuolleiden-kaupunki  https://mutkimus.vuodatus.net/lue/2007/09/99-joukkovoimaa

Siis, me palasimme Poriin vuosien jälkeen, minä lapsuudenkotiin kymmenen muun kodin jälkeen. Tämä toimi tukikohtana myös Suomen lomiemme aikana. Yhä olemme jonkinlaisessa vauhdissa. Mies on taas nyt Thaimaassa, jo viidettä kertaa eläkkeelle jäätyään kuukauden kahden keikalla kouluttamassa nykyisiä ja tulevia kirkon työntekijöitä. Hän kastoi kirkon ensimmäisen jäsenen 1981 ja 1994 sinne perustettiin kirkko, jossa nyt on reilut neljätuhatta jäsentä. Jokainen heistä on Ihme.

Eläkää omia ihmeitänne. Oli mukava ajatella teitä näin iltapuhteella :)”

Tässä Porin seurakuntanuorten Credo-lehden numerossakin me kaikki neljä olimme mukana:

Credo%202%20etusivu.jpg