On rankkaa, kun läheisillä on vaikeaa. Siinä on vitsit vähissä, vaikka piristys olisikin tarpeen.
Kolmekymmentä vuotta sitten meillä oli Birminghamissa mukanamme Avoin kirja. Siinä oli ostettaessa vain tyhjiä sivuja ja Frans Kafkan lause: ”Kirjoja, jotka tekevät meidät onnellisiksi, voimme tarpeen tullen kirjoittaa itse.” Käytimme kirjaa pääasiassa tilikirjana, mutta joukossa on joitain muistiinpanojakin.
8.1.1979. Esikoinen 6 v ”Maa on niin kaunis Voileipä odottaa Makkaraa ei päällä oo oo oo Juustosta tiedä en Sardiinia varmaan on Siis makkara, juusto, sardiini. 8.1.1979 Keskimmäinen 3 v, Iltarukous ”Siunaa… Vahtia, kissoja ja lehmiä ja sitä possua, joka on syöty.”Tuona päivänä olimme tilikirjan mukaan ostaneet pekonia, jugurttia, muroja, leipää, juustoa, rusinoita, munia ja pähkinöitä.
16.1. 1979 Esikoinen Laulavan Lintukoiran innoittamana nimimerkillä Leopold ”Jos kaivoon menee, hukkuu, mutta jos ei, niin kukkuu. Leikkimökki verraton mökki ilollinen. Iso mökki suuri on kuin kerrostalo Amerikassa. Puuliiteri ja toinen mökki ovat huonoja asuinpaikkoja. On vielä ranta, johon voi siihenkin hukkua. Runo loppui tähän, siis stopst hei”Omat tunnelmani tuona samana päivänä olin kiteyttänyt lauseeseen: ”Minä olen tällä hetkellä iilimato pohjamudassa.” Tuonkin olin jo unohtanut. Pohjamudissa olen kyllä myöhemminkin ryöminyt.
Kafkaa mukaillen: ”Blogeja, jotka tekevät meidät onnellisiksi, voimme tarpeen tullen kirjoittaa itse.” Onneksi tuollaisia blogeja löytyy täältä toistenkin kirjoittamina.
1979. Birmingham. Lähikauppakujamme.
Kommentit