Nuorista ei koskaan tiedä
Vanhoista tietää jo liikaa

Koti ei ole julkinen tila. Se on hyvä juttu. Asiat saavat olla juuri niin paljon rempallaan kuin oma sielu sietää. Joskus joutuu arvioiduksi.  Vastoin omaa haluakin. Olen miettinyt, muuttuuko koti julkiseksi tilaksi, jos siellä on tapahtunut rikos. Sitä sopii miettiä. Lehdistönkin. Ja meidän lukijoiden.

Thaimaan kotimme olivat puolijulkisia. Varmaan ihan omasta tahdostamme.  Se oli tavallaan kotikenttäedun käyttämistä, osaltaan ihan vanhanaikaista vieraanvaraisuutta. Oli helpompi kutsua kotiinsa arvokkaita vieraita, kun apulainen oli siivonnut sillä aikaa, kun itse oli ollut työssä. Niitä muistoja en vaihtaisi. Joistain vieraista olen täällä blogissakin aina välillä kirjoitellut. Piispa Paavo Kortekankaan vierailu aikanaan oli monessa suhteessa virkistävä. Keskellä kuumuuttakin.

Kuinka tulikin tuo vierailu taas tänään mieleen. Varmaan siksi, että tuossa asunnossa yöpyi parina yönä muutaman muun opiskelijan kanssa myös  eräs teologian opiskelija, joka juuri tänään on valittu Kirkkohallituksen kansliapäällikön virkaa hoitavaksi kirkkoneuvokseksi. Ei niistä koskaan tiedä. Entisistä nuorista.  Emme olleet silloin kotona, joten on jäänyt kysymättä, toimivatko ilmastointilaitteet noina öinä..

Tuossa asunnossa kuka kulloinkin näki myös kalamme:

Plus%20687%20Lapset%20ja%20akvaario.jpg