Tutut tuntemattomat
Ulkomailla tutuistakin tulee tuntemattomia. Ajan myötä ne muuttuvat taas tutuiksi. Äännemaailman muuttuessa ei monesti tuntenut omaa nimeäänkään. Mikä ihme se siis on, että joulupukkiakaan ei heti tunnistanut – eikä Kulkusia.
Meillä on aina jouluaattona leikitty joulupukkileikkiä. Leikin arvostusta ei ole vähentänyt se, että yhdessä on katsottu jonkun perheenjäsenen, tai parhaassa tapauksessa parin perheenjäsenen muuntumista joulupukiksi ja/tai tontuiksi. Aina yhtä jännittävää on ollut se, kun oveen on kolkutettu…
Jouluseimen äärelle pääsee tänään suomalainen olkipukki ja thaimaalainen kullankeltainen pikkunorsu:
Perheen joulupukki mallia 1984:
Kommentit