Millään mitään väliä?

Tällainen syksyinen sadepäivä vaatii hetkisen haikeutta. Siihen auttavat vanhat ikivihreät, netti ja jälkikasvun koneellemme asentama Spotify.  Kuuntelin juuri Vihreitä niittyjä useamman version Olavi Virrasta alkaen. Four Catsin loppunousu värisyttää (vähän) vieläkin, niin kuin silloin aikoinaan. 

Spotify löytää minulle lisää haikeutta: Rare Bird muistuttaa sympatiasta, Leonard Cohen kutsuu valssiin ja Gershwin soittaa sinistä rapsodiaa. East 17:n kanssa kuuntelen ukkosta ja Fools Gardenin kanssa katson sitruunapuuta. Stingin avulla kuljen englantilaisen herrasmiehen kanssa Amerikassa, George Michaelin kanssa kuulen kuiskintaa. Youssou N’Dourin ja Neneh Cherryn haikeat seitsemän sekuntia  kuluvat nopeasti.

Oikeastaan olen hiukan huolestunut, jopa kauhistunut siitä vauhdista, jolla maailmassa ja Suomessakin edetään. Täällä minä konetta naputellessani pystyn näkemään, kuulemaan ja tekemään vaikka mitä. Entä kaikki muut?

Pienessä mittakaavassa huomaan pieniä asioita. Pankit lopettavat maksupalvelupisteitään ja rautatiet asemapalvelujaan. Oma elämä vielä jotenkin pysyy pystyssä avuliaan suvun avulla, mutta ympärillä näen jo paljon vauhdista pudonneita ja heitä, jotka eivät ole koskaan vauhtiin päässeetkään.  Entä se suurempi mittakaava? Muutamalla miljardilla ihmisellä elämänlaatu paranee koko ajan, muutamalla muulla miljardilla ihmisellä ei.

Yhden ihmisen vaikutus ei ole välttämättä suuri. Siihen voi sentään varmaan edes vähän vaikuttaa, tekeekö toisten elämää tietoisesti pahemmaksi vai paremmaksi. Ehkä se riittääkin.

1981. Bangkok. Lad Phraon seurakunnan lauantaikerho poliisitalojen pihapuistossa. Mitähän näillekin lapsille nyt kuuluu?

Plus%201179%201981%20LP%20puistopyh%C3%A