Tyhmäkin (o)saa valikoida sanojaan

(O)saako fiksu?

Lapuan tuomiokirkkoseurakunnassa aloitettu vetoomus "fiksumman keskusteluilmapiirin" puolesta avattiin valtakunnallisesti uudenvuodenaattona 31.12.2013.  Adressin nimi on "Fiksummat puheet luterilaisessa kirkossa, kirkon parempi Uusi Vuosi 2014”.

”Meillä on oikeus olla eri mieltä. Meillä on oikeus arvioida kriittisesti sellaisia käsityksiä, joita pidämme virheellisinä.”

”Haluamme kuitenkin sitoutua siihen, ettemme käytä toisistamme loukkaavia sanoja. Haluamme keskustella vaikeistakin kysymyksistä toista kunnioittaen ja ymmärtämään pyrkien. Tahdomme löytää rakentavia sanoja myös ilmaistessamme erimielisyyttä.”

Me vanhempi polvi olemme aika heikoilla tässä kaikenpuolisen kriittisen kommunikaation ristitulessa. Arviointia koen elämässäni paljon tehneeni, jopa perustelleeni sitä mielestäni varsin vahvasti, mutta nykymaailman arvostelurumban askelia en varmaan tunne tarpeeksi hyvin. Terveen kritiikin antaminen ei ole ollut parhaita puoliani etenkään itseäni kohdistuvissa asioissa, mutta toivon pystyneeni olemaan edes joskus toisten puolestapuhujana. Niissä asioissa olen osannut kyllä käyttää värikästäkin kieltä. Jotain on muuttunut. Näyttää siltä, että huulenheitolla ei pyritä enää piiloviestintään, vaan varmistamaan se, että huulenheiton kohde saa varmasti ansaitsemansa paheksunnan.

En muista, missä olisin enää kuullut kilpailtavan toinen toisensa kunnioittamisessa. Tai että tajuttaisiin, että ”äskenkääntyneet” eivät ole parhaita asiantuntijoita siitä, mistä kääntyivät pois. Harvoin he näyttävät myöskään tietävän tarkkaan, mihin päätyivät. Tämä koskee kaikensuuntaisia käännöksiä. Tällainen perinteinen keskitien kulkija saa varoa sitä, ettei osu kohdalle, kun tien kahta puolta kulkevat huitovat toisiaan milloin milläkin.

Joka tapauksessa, allekirjoitin puolestani tuon adressin. Kovin moniin adresseihin en ole elämässäni antanut nimeäni. Edellinen taisi koskea nuorten mielenterveysongelmien parempaa hoitoa. En usko, että tämä adressi vaikuttaa sen suuremmin ihmisten mielipiteisiin, käytökseen tai sanoihin. Koen silti olevani oikeassa joukossa näiden minulle pääasiassa tuntemattomien allekirjoittajien kanssa. Meitäkin tällaisia siis on.

Leikinlaskulla ja leikinlaskulla on eronsa:

Kuvakortit%20leikkis%C3%A4pienet-normal.