Kuka kulloinkin kiinni kahvassa

Sitä saarta en unohda. Nyt sen muistavat yhä useammat suomalaiset. Kriisi-Kypros. Wikipedia vihjaa, että Kyproksella on kuohunut ennenkin:

1 Neoliittinen kausi (8200–3900 eaa.) 2 Kalkoliittinen kausi (3900–2500 eaa.) 3 Pronssikausi (2500–1050 eaa.) 4 Geometrinen kausi (1050–750 eaa.) 5 Arkaainen kausi ja klassinen antiikki (750–310 eaa.) 6 Hellenistinen kausi (310–30 eaa.) 7 Roomalainen kausi (30 eaa.–330) 8 Bysanttilainen kausi (330–1191) 9 Rikhard Leijonamieli ja temppeliritarit (1191–1192) 10 Lusignanien kausi (1192–1489) 11 Venetsialaisten kausi (1489–1571) 12 Ottomaanien kausi (1571–1878) 13 Moderni Kypros 13.1 Ison-Britannian hallinta ja protektoraatti 1878–1960 13.2 Kyproksen tasavalta 13.3 Pohjois-Kyproksen turkkilainen tasavalta

Meille Kypros tuo mieleen nuoruuden ja vuoden 1970.

Kyproksen suomalaisen YK-papin työhön kuuluivat myös ns papinkeikat. Sotilaspapin tehtävänä oli keksiä saarelta erilaisia mielenkiintoisia retkikohteita, kuljettaa vapaavuorossa olevia suomalaisia rauhanturvaajia niihin ja toimia oppaana. Se tarkoitti sitä, että saaren historiankin oli tultava tutuksi. Itse pääsin joskus mukaan, kun vuokrasimme sitä varten auton. YK-ajoneuvoihin ei siviili päässyt.  Kun vielä omillakin lomilla kiertelimme katsomassa mahdollisia papinkeikkapaikkoja, minäkin kolusin saarelta lähes joka kolkan. Suomalaisena pääsin kulkemaan myös paikoissa, joihin siihen aikaan paikalliset kreikkalaiset pääsivät vain YK:n saattueessa. Kun nyt 2000-luvulla kävimme saarella, suomalaisena pääsin taas vaivatta kulkemaan saaren eri puolilla. Muutama vuosi sitten saaren keskinäinen raja avautui myös etelä- ja pohjoispuolella asuville. Vihdoinkin moni pääsi katsomaan vanhaa kotiaan, josta oli joutunut poistumaan 1970-luvulla.

Kirjoittelin viime viikolla Kotimaa24:ssä muutamassa kommentissa vuoden 1970 suomalaisista YK-jumalanpalveluksista Nikosiassa. Kommenttini olivat osa keskustelua Suomen armeijan kirkollisesta työstä, johon muutamat suhtautuvat vähän nuivasti…

”Puoli vuotta YK-papin vaimona säestin jumalanpalveluksissa. Muistan, miten epävarma olin ennen ensimmäistä jumalanpalvelusta. Pelkäsin, että kukaan ei tule paikalle. Mitään kuntoisuuspisteitä ei asiasta saanut. Pyysin pappia vinkkaamaan, kuinka kauan minun piti soittaa ehtoolliskehotuksen jälkeen, jos kukaan ei tule ehtoolliselle. Taisin olla yhtä epäluuloinen kuin nämä kommentaattorit. Häkellyin, koska kirkkoon tuli suurin osa vapaavuorolaisista ja heistä suurin osa myös ehtoolliselle. Opin tuona aikana suomalaisista miehistä uutta. Jos kaverit eivät pilkkaa, mies näköjään uskaltaa tehdä vaikka mitä... Osallistua jopa kristillisiin juttuihinkin. Myöhemmin sain Suomessa kerran puhua rauhanturvaajiksi lähteville (vapaaehtoisen) lähtökirkon jälkeisessä kahvitilaisuudessa. Parillesadalle rohkealle miehelle...”

”Huvittaa ja ihmetyttää epäluuloisuutesi - ja asiantuntemattomuutesi rauhanturvaajista ja heidän asenteistaan. Jos sinä vain velmuilit armeija-aikasi läpi, älä oleta, että siten kaikki toimivat kansainvälisissä ympyröissä. Siellä oli miehiä eikä keskenkasvuisia pentuja. Kyllä vapaa-aikana löytyi riittävästi muitakin mahdollisuuksia. Ei heitä kahleissa kirkkoon kuljetettu. Ne, jotka eivät halunneet tulla, sanoivat ja osoittivat sen selvästi silloinkin. Olin noissa porukoissa tarpeeksi kauan voidakseni usein jutella heidän kanssaan. Joitain heistä olen tavannut jälkeenpäinkin. Ihan selväpäisiä olivat silloinkin. Toisaalta ymmärrän sinua. Tuo sama epäluulo minullakin oli sinne mennessäni.”

1970%20Kykko%20min%C3%A4%20ja%20vuohipie

1970. Kypros. Troodos. Kykko Monastery. Sarjasta minä ja maailman eläimet.