Huomaa
Löydä
Alla oleva kuva ei ole pystypanoraamakuva. Se on Blogistaniassa kiertänyt tunnustus, jonka sain jokin aika sitten Äijältä. Kiitos siitä.

Olen odottanut sopivaa tilaisuutta jakaa tunnustusta eteenpåin. Yhtenä kriteerinä sen jakamisessa ovat visuaaliset ansiot. Pena blogissaan Turku Daily Photo on löytänyt Turusta Sitä Jotakin.
Juutuin heti uuden blogin toiseen kuvaan, jossa näytettiin portaita. Kuva täytti oman koneen pienen näytön ja sitä ylös alas vierittäessäni tunsin itsekin kiipeäväni noita portaita. Palasin tuohon kuvaan yhä uudestaan. Minun teki mieli kommentoida, mutta blogimaailman newbienä en rohjennut. Kommentteja antaessaan olisi tarvinnut antaa sähköpostiosoitteensa ja pelkäsin, missä se näkyisi... Siihen aikaan mieluummin kommentoinkin sähköpostilla. Myöhemmin rohkeuden kasvaessa kävin sitten tuota kuvaa kommentoimassakin.
Toisen kuvan yhteydessä, vieritellessäni taas kirkon tornin kuvaa ylös alas luin, että kyseessä olivat pystypanoraamakuvat. Tietokoneen ruutu antaa näihin kuviin vielä oman säväyksensä.
Tällä viikolla täällä Turussa ollessani kurkistin, mitä Pena nyt tarjosi. Kaiken muun kauniin ohella löytyi taas pystypanoraamakuva jokirannasta. Onneksi Pena on jatkanut projektiaan myös tuon ensimmäisen vuoden jälkeen. Suosittelen.
(EDIT 2015. Nyt noita blogeja ei enää löydy netissä. Penan nykyinen blogi Penalandia kertoo laivoista.)
Kommentit