Vuodesta toiseen
Kun ei vain ehdi.
Minäkään vuonna.
Kun lähipiirissä on ihmisiä, joilla matka tuumasta toiseen on todella lyhyt, voi vain todeta, että joillain muilla tuumailujen vaikutus tuumien totetuttamiseen on varsin suuri. Aina ei päästä edes tuumailutasolle. Soisin sen olevan toisin
Käytän siis hyväksi yhden nopeammin toimivan kirjoittamaa joulukirjettä, joka toivon mukaan vielä lähtee joillekin ennen joulua minunkin postistani. Tässä muutama rivi sieltä
-Tammikuun alussa kerrostalomme putkiremontissa tultiin vaiheeseen, jolloin meidän piti muuttaa kolmeksi kuukaudeksi pois kotoa. Muutimme kesämökillemme Poikeljärvelle parinkymmenen kilometrin päähän Porin keskustasta. Remontti kyllä valmistui ajallansa, mutta takaisin muuttaminen vähän viivästyi, niin että mökillä olo päättyi vasta marraskuun lopussa.
-Vuodenaikojen vaihtumisen seuraaminen lähietäisyydeltä teki hyvää. Pihan vierailijat tulivat tutuiksi. Pihaorava antoi näytöksiä ketteryydestään ja kekseliäisyydestään yrittäessään päästä jaolle linnuille tarkoitetuista eväistä. Tikkojen koputuksia kuului lähes aina ulos mentäessä. Komeimmat pärrytykset tikat saivat aikaan sähkötolpan pään suojapellillä.
-Tänä vuonna päästään taas vuoden tauon jälkeen toteuttamaan nuorison toivomia perinteitä. Aaton aattona lämpiää sauna Poikeljärvellä ja jätkänkynttilätkin on jo valmistettu.
-Hyvää joulua ja siunattua uutta vuotta.
Tähän yhtyy nyt myös se hitaammin toimiva.
Kommentit