Opin ja opetan.
Opetan ja opin.

Opettajaperheen lapsena, opettajan sisarena ja itsekin aikoinaan opettajakoulutuksen saaneena opettaminen on aina kuulunut elämääni. Vanhan koulukunnan vanhemmilleni kunniaksi voin sanoa, että heille ei oppilaiden kotien yhteiskunnallinen, poliittinen tai uskonnollinen tausta koskaan merkinnyt mitään. Poikiin ja tyttöihin luotettiin aivan yhtä paljon ja heiltä vaadittiin myös samaa. Olen tainnut saada jo kotoa rokotuksen epätasa-arvoa vastaan. Nöyrästi siitä kiitän.

Oppilaan ja opettajan välinen oppimissuhde on aina interaktiivinen. Ainakin sen pitäisi olla. Thaimaan vuosien opettaja-oppilassuhteessa olen ehdottomasti saamapuolella.

Thaimaalainen ystävämme, joka hyvin tiesi suomalaisenkin yhteiskunnan, halusi kertoa meille jotain thaimaalaisten lasten ajatuksista. Vierailimme kerran hänen luonaan. Hän kutsui naapurin lapset juttelemaan kanssamme. Ystävämme kysyi heiltä: Pidättekö opettajista? Lapset katsoivat ihmeissään kysyjää ja vastasivat, että ei, ei tietenkään, eihän opettajista pidetä. Sitten ystävämme kysyi: Pelkäättekö opettajia? Silloin tuli ymmärtäväinen hymy ja nyökkäys. Tietysti, totta kai, kyllä opettajia pelätään.

Kaikki lapsemme ovat ainakin osan kouluistaan käyneet Bangkokin kansainvälistä koulua, International School of Bangkok. Sen hinnat nousivat vähän kerrassaan yhä korkeammalle, mutta suomalaiseen elämäntapaan kuuluu se, että lasten koulunkäyntiin halutaan panostaa parhaalla mahdollisella tavalla, joten lapsemme saivat jatkaa siellä hintojen noustessakin. Koulu oli akateemiselta tasoltaan erinomainen ja opetusmenetelmät useimmiten hyviä.

Kansainvälisyydestään huolimatta koulu oli hyvin amerikkalainen, myös arvoiltaan. "Leadership qualities", johtotaidot, arvostettiin korkeimmalle tasolle. Ihmisten eriarvoisuus oli itsestään selvää.

Rehtorit vaihtuivat parin vuoden välein. Silloin aina vaihdettiin kirjat ja opetuksen painopisteet. Vuosien varrella kuulimme monta kertaa uusilta rehtoreilta, kuinka kaikki oli uutta ja monin verroin parempaa kuin ennen. Yksi hyvä juttu näissä rehtorin puhutteluissa oli. Emme tienneetkään, kuinka etuoikeutettuja opettajat olivat saadessaan opettaa meidän lapsiamme, jotka olivat suorastaan magnificent, outstanding, marvellous, special, wonderful, extraordinary, fantastic. Tuskin Suomessakaan lapsille tekisi pahaa kuulla välillä aina kehumistakin. Sen puolen ainakin me olisimme voineet hoitaa paremmin.

Aapinen (kaikennimiset, kaikenmaalaiset, kaikenkieliset)

Tärkeä kirja. Siitä se kaikki yleensä alkaa. On mukava katsella eri maiden aapisia ja niiden kuvia. Joka maassa kirjaimet esitetään tuttujen kuvien avulla. Joskus näytän thaimaalaisia aakkostauluja suomalaisille lapsille. Heille suurin osa kuvista on outoja. Kulttuurien kirjo näkyy jo siellä.

Muuten, meidän perheen kuopus oppi lukemaan ensimmäisen sanansa suomalaisesta Aku Ankasta Thaimaassa isonveljen avustuksella. Se sana oli KÄÄK. Tärkeä oppi.

1931-1933 Luovutettu Karjala. Heinjoki. Kirkonkylän koulu. Meeri (Maria)  Ikävalkon ensimmäiset oppilaat.

109%201931%20Heinjoen%20alakoulun%20oppi