Kotoisin jostain.
Jokainen on kotoisin jostain.
Minusta on lohdullista ajatella, että nekin, jotka eivät tiedä taustastaan, ovat aivan varmasti kotoisin jostain. Perimä ja ympäristö. Ja sitten kaikesta siitä kasvaa jokainen MINÄ.
Khun on kohtelias etuliite aikuisille ihmisille. Khun Phoo on isä, khun Mää on äiti. Khun Puu on isän isä, Khun Jaa on isän äiti. Khun Taa on äidin isä, Khun Jai on äidin äiti. Khun Paa on äidin tai isän vanhempi sisar. Khun Lung on äidin tai isän vanhempi veli. Khun Aa on isän nuorempi veli tai sisar. Khun Naa on äidin nuorempi veli tai sisar. Phii on isoveli tai isosisko. Noong on pikkuveli tai pikkusisko. Laan on lapsenlapsi tai sisaren ja veljen lapsi.
Eikä tässä vielä suomalaisen kaikki ongelmat. Kun vähän muuttaa äänen korkeutta ja kiekaisuja eri tavalla, niin samoista sanoista tuleekin monenlaista, vaikkapa että phoo onkin riittävä, mää onkin joki, taa onkin silmä, jai onkin iso, paa onkin metsä, lung on onneksi vain setä (tai sitten jotain, jota ei uskalleta laittaa sanakirjaan eikä tulkita ulkomaalaiselle), aa onkin avaamista, naa onkin kasvot, phii onkin paha henki, noong onkin tulvimista ja laan onkin miljoona.
Kuinkahan paljon minunkin jutuistani on todenperäistä? Jospa olenkin joikunut thain kieltä väärin ja ymmärtänyt kaiken ihan väärin. Viisauden on siis oltava lukijan silmissä ja uskon totuuteen jokaisen omassa ymmärryksessä.
Harri Miettinen: Historian havinaa Viipurissa, Tampereen ammattikorkeakoulun julkaisuja, 2006
Syksyllä 1999 pääsimme mukaan serkkumatkalle Viipuriin. Siellä oli mukana myös serkkuni intendentti Juha Lankinen, jota tässäkin kirjassa kiitetään: " Hänen, syntyperäisen viipurilaisen, asiantuntemuksensa, kiinnostuksensa ja yhteistyökykynsä näissä kaikissa projekteissa on ollut korvaamaton." Muut serkut olivat ennenkin käyneet Viipurissa. Minä, ensikertalainen, sain perheen kanssa Juhan oppaaksi kävelyretkelle. Kuulimme, mistä kadut olivat ennen menneet, mihin suuntaan kellarit olivat ja mitä missäkin oli milloinkin tapahtunut. Viipurissa näkyi enoni Jalmari Lankisen piirtämiä taloja. Kävimme Monrepos'ssa, josta Miettisen kirjakin kertoo.
Tämä serkkumatka oli minulle ainutlaatuinen. Suvulla oli tietoa myös minun muistoistani. Serkut osasivat näyttää minulle tärkeitä paikkoja, joista olin lapsuudessani paljon kuullut. Näin kirkon, missä isäni kävi rippikoulua, sairaalan, jossa veljeni syntyi, torin, jossa äitini myi metsämansikoita ja mummoni kirnuamaa voita, paikan, jossa tätini ompeluliike oli ollut, ja talon, joka oli rakennettu sen talon paikalle, jossa oli ollut enoni koti ennen pommitusta. Tiesin käveleväni niitä katuja, joilla sukuni oli kävellyt. Nyt niillä kävelivät myös tyttäreni.
1947 Pori. Täältäkin olen kotoisin.
Kommentit