Kaunis ihminen?
Kaikessa iässään?
Kaikessa koossaan?
Kaikessa värissään?
Kaikessa älykkyydessään?
Kaikissa kotimaissaan?

Onko kysymys ihmisyydestä ja ihmisarvosta vain harvojen keskustelunaihe vai kuuluuko se kaikille? Onko ihminen aina kaunis ihminen? Vajavuudessaankin? Raihnaudessaankin? Rujoudessaankin? Ymmärtämättömyydessäänkin? Virheineenkin?

Aikuinen nuori mies asui isoäitinsä ja sisarensa kanssa (postaus 117) Bangkokin laidalla. Muu perhe oli kastettu joskus aikaisemmin, häntä ei. Perusteena oli ollut se ajattelu, että kehitysvammainen ei voinut ymmärtää korkeita uskonnollisia viisauksia.  Meidän kirkossamme tuo nuori mies sai kasteen. "On sentään kaunis ihminen."

Vuosien varrella eräs uskollisimmista yhteydenpitäjistä Thaimaassa olon aikana oli aikuinen kehitysvammainen, aluksi nuori, sittemmin meidän kanssamme ikäänsä kartuttanut mies Pohjois-Suomesta. Lähes jokaiseen kiertokirjeeseemme tuli vastaus kirjeellä. Jokaiseen perhetapahtumaan tuli onnittelukortti. Mekin lähettelimme juhlistamme kuvia tuolle kirjeenvaihtoystävälle. Tapasimme hänet myös toisinaan Suomessa seurakuntavierailuilla. Häneltä opimme sen, miten pahalta tuntui kaikenlainen syrjiminen. "On sentään kaunis ihminen."

Yhteisvastuukeräys, josta seijap meitäkin sähköpostissa muistutti, kerää tänä vuonna varoja Liberian jälleenrakennustyöhön. Keräyksen kotimainen kohde on kehitysvammaisten palkkatyöhön sijoittumisen tukeminen. Juha Tapion "On sentään kaunis ihminen" on tässäkin asiassa hyvä muistuttaja,

1979. Lokalahti. Perheemme matkaansiunaaminen. Kummipoikamme Mike vanhempiensa ja Meri-sisarensa kanssa. Nyt heistä on jäljellä vain yksi.

Plus%2030%201979%20Innolat%20matkaansiun