- Kolme Kovaa Koota
- Jussi Koo, Kikka ja Kati
Nuorena ei voinut kuvitella, että vanhana olisi näin mukavaa. Tai että edes olisi hengissä. Tai ainakaan että vielä olisi ajatustoimintaa. Tai ytyä.
Sittenpä näkevät, nämä nykyiset nuoret. Ihan erilaisessa maailmassa. Siihen on suostuttava. Varminta varmaan vielä silloinkin on se muutos. Ulkonainen sellainen. Sisältä ovat silloinkin samaa silkkoa. Mihin se siitä muuuttuisi. Eri sanoin ja käsittein kylläkin. Kai.
Pikaisesti ja sen suuremmin valmistelematta on syntynyt ajatus koota kokoon kesäkuussa 50 vuotta sitten leirinsä käynyttä rippisleiriporukkaa. Kaikki tulimme Vivamoon eri puolelta Suomea ja sinne jonnekin me taas katosimme. Tai moni myöhemmin muuallekin. Kauaskin. Se lähinnä Vivamoa asuva on järjestänyt meille paikan jutelle ja muistella. Ja syödä ja juoda kahvia. Ja käydä Särkyneen sydämen kirkossa, rippikirkossamme.
5.6.1962.”Leirin alku: Täällä fiksu pappi, paikka + kaverit. Yötervehdys: Ensin tyttöleirin johtaja menee koko joukon eteen ja sanoo: ”Hyvää yötä pojat.” Pojat: ”Hyvää yötä tyttö:” Sitten Kalmanlehto: ”Hyvää yötä tytöt.” Tytöt: ”Hyvää yötä Suuri Johtaja.”
Jos siis tunnette jonkun muinaismuiston, joka on käynyt Vivamossa rippiksen kesäkuussa 1962, joka tunnistaa nimet Juhani Kalmanlehto, Kirsti Tuulonen (nykyinen Ijäs) ja Kati Lankinen (nykyinen Rolig) ja jolla on mahdollisuus palata Vivamoon viidenkymmenen vuoden jälkeen 17.6.2012, pyytäkää häntä ottamaan yhteyttä vaikka minuun tämän blogin osoitteella. Silloin olin Ikävalko, vaikka tuskin sekään enää sanoo monellekaan mitään. Muistipuolella vähän meillä jo viiraa. Mutta vain vähän. Niin ja vaikka ei pääsisikään mukaan, niin olisi kuitenkin kiva kuulla jotain jostain… Meitä oli muuten yhteensä 120. Huh.
Me, pomot ja isoiset 17.6.1962:
Kommentit