Kommentoin eräässä blogissa täiongelmaan: ” Niin pieni ja niin paljon valtaa…” Hyttyset ovat vähän isompia, mutta valtaa niilläkin on. Aivan liian paljon.
Lapsuuden ensimmäisenä kesämökkikesänä kukaan ei ollut varautunut siihen, että minä kuuluin siihen joukkoon, jolle hyttyset eivät sovi. Hyttysen puremista tuli paukama paukaman viereen, kutina kutinan viereen, raapimisjälki raapimisjäljen viereen. Opimme silloin sen, että juhannukseen asti minun paikkani ei ollut siellä, missä hyttyset olivat. Muistan lokoisat lukemistuokiot teltassa muiden raataessa (siis nauttiessa) ulkona puutarhassa.
Thaimaassa eri asunnoissamme hyttysten määrä vaihteli. Kerrostalojen alakerroksissa, puiden lehtien alla, hyttysparvet valtasivat asunnon, jos niille antoi vähänkään mahdollisuutta siihen. Ylempiin kerroksiin niitä vähemmän lenteli. Thaihyttyset puhuivat siivillään omaa viittomakieltään, hyrinä ei niitä paljastanut. Ne olivat myös nopeampia kuin tutut suomalaiset. Illalla ulkona syötäessä pöydän alle tuotiin palavaa hyttyskarkotetta. Se auttoi jonkin verran. Myrkkyjen määrä oli aivan liiallinen, sanoivatpa tuoteselostukset mitä hyvänsä.
Gekot tulivat vuosien varrella suosikkikotieläimiksemme. Ne asuivat seinällä taulujen alla tai muuten piilossa. Iltaisin ne onnesta säksättäen zingzok zingzok nappasivat huoneessa lenteleviä hyttysiä pois meitä kiusaamasta. Ulkolampun alla asustelevat gekot olivat pulleita ja hyväkuntoisia. Niistäkin oppi sen, että kauneus oli katsojan silmissä.
Harmi, että myös huonot asiat periytyvät. Minun hyttysongelmani on yksi sellainen, muiden joukossa. Nyt on rauha maassa, kun tulimme pois altistumasta puremiin. Paukamat laskivat ja kutina väheni antihistamiinin avulla. Toivoa vain sopii, että nuorella polvellakin vähän kerrassaan tuo ongelma vähenee.
Toisaalta, joidenkin rakennelmien on tarkoituskin kutsua ötökkkävieraita.
Kommentit