Kirjoitettu on.

Koettu on.

Taas tänäkin vuonna Porin seurakuntayhtymä järjesti jouluvaelluksen Porin seurakuntakeskuksessa. Esiintyjiä oli reilun viikon aikana kymmeniä eri seurakunnista, työntekijöitä ja vapaaehtoisia eri työmuodoista ja eri kuoroista. Yhteinen tuli paloi kirkkaasti yhteisestä puhalluksesta yhteen hiileen.

Porin peruskoulujen neljännet luokat oli taas kutsuttu ja kuljetettu osallistumaan vaellukseen, jossa matka kulki useissa tapahtumapisteissä seurakuntakeskuksen eri kerroksissa. Kahtena lauantaina oli kuusi vaellusta suurelle yleisölle. Kaiken kaikkiaan ryhmiä oli 41. Neljäskymmeneskahdes, englanninkielinen esitys, peruuntui yllättäen yhteensattumien takia. Minä olin mukana kaikissa esityksissä, Mieskin puolessa niistä.

Tänä vuonna minun tehtäväni oli olla lukemassa vuorollani Jesajan ja Miikan ennustuksia tulevasta kuninkaasta, Messiaasta. Kun pöydälle oli varattu kirjakäärö, sulkakynä ja musteastia, ne houkuttelivat minusta esiin myös hovikirjurin, joka kirjoitteli sulkakynäänsä välillä musteeseen kastaen kääröönsä kuningas Daavidin ja profeetta Naatanin välisiä keskusteluja. Se opetti minulle konkreettisesti sen, että sen kaiken on todella aina joku jossain kirjoittanut muistiin. Siksi me siitä kaikesta edes jotakin tiedämme.

Ai että kun taas oli mukavaa. Ylistän yhteistyötä. Kun vielä yleisö seurasi tapahtumia tiiviisti ja arvokkaasti, se kruunasi kaikkien esiintyjien tunnelman. Hyvä nuoret!

Kuningas Daavid, profeetta Naatan ja kirjuri osoittamassa kohti joulun tähteä. Kännykkäkuva Eija Kymäläinen.

Kuningas%20tulee%20%282%29.jpg