En muista, missä vaiheessa ongelmista alettiin puhua haasteina. Haaste kai haastaa yrittämään, ongelma luovuttamaan. Liekö tuo aivopesua, vaikutustoimintaa vai psykologiaa?
Selaimet asettivat minulle eilen taas kerran haasteen. Haasteena oli ratkaista ongelma, joka syntyi siitä, että eilinen kirjoitukseni näkyi vain Firefoxilla, ei Explorerilla. Tunsin itseni ”mieheksi, joka tuijotti vuohia” (The men who stare at goats). Katseen voimalla kirjoitus ei tullut näkyville. Ei oikein räpeltämälläkään. Vähän kikkailin, mutta vielä ratkaisu ei ole lopullisesti löytynyt.
Thaimaassa opimme ratkaisemaan ongelmia. Se oli pakko, sillä aika ei hoitanut kaikkea. Kultaista keskitietäkin oli joskus pakko oppia kulkemaan. Mikäs siinä.
Lastenopetukseen tarkoitettu kuvasarja oli miltei valmis. Tarina oli jo käännetty thaiksi ja muokattu Thaimaahan sopivaksi. Viidestäkymmenestä kuvasta neljäkymmentäyhdeksän oli jo valmista. Viimeinen kuva puuttui. Tarinaan tarvittiin kuva papista. Ongelmaksi (vai haasteeksi) muodostui se, että syntyvään luterilaiseen kirkkoon ei vielä ollut vihitty yhtään thaimaalaista pappia eikä papin paikallista asua ollut vielä päätetty. Millainen tulisi olemaan thaimaalaisen luterilaisen papin asu? Vaatimaton, paikalliseen säähän sopiva paita vai juhlavampi ja perinteisempi alba, joka tulisi olemaan varmasti kuuma asu?
Päätös haluttiin siirtää tulevalle kirkolle. Ei ollut ulkomaalaisten asia tehdä kirkolle kuuluvia ratkaisuja. Sovittiin, että kuvasarjaan piirretään papille kaksi asua. Ne siis piirrettiin.
Thaimaan luterilaisessa kirkossa käytetään nykyisin juhlavaa perinteistä papin asua. Ratkaisu syntyi aikanaan.
Kommentit