Blogeissa avaamme jotain osaa salatusta elämästämme. Miltähän tuntuisi rakentaa itselleen täysin fiktiivinen elämä ja alkaa blogata siitä? Nytkin jo valitsemme vain osan julkisuudestamme. Jokainen rajaa jotain ulos – ja välillä varmaan vähän värittää vanhaakin. Onhan tämä kuitenkin salatumpaa kuin naamailu naamailukanavalla, luulisin.
Valitsemme myös lukemaamme. Välillä etäännymme kauemmas, välillä pidämme yhteyttä tiiviisti. Jotkut unohdamme, ainakin joksikin aikaa. Joissain blogeissa käymme juuri tietyistä syistä, toisissa taas ihan eri syistä. Joku meistä sitoutuu, toinen vaeltelee vapaana. Yllättävän paljon merkitsee se, jos joku kokonaan lopettaa bloginsa päivityksen.
Katalyytti Kasi. Kurkistelin blogihistoriani muinaisuuteen. Kuten muistelinkin, (Malmin) Polgara (Welhotar) on kulkenut kanssani jo vuosia. Hyvin erilaisilla ihmisilläkin on ollut monenlaisia kohtaamispaikkoja sisäisessä ja ulkoisessa elämässään. Jäin kerran Polgaralle kiitollisuudenvelkaakin, jonka lupasin maksaa sitten seuraavalle tarvitsevalle – ihan hyvä tapa levittää hyvää tässä maailmassa.
Polgara. Kissan kumppani, kipujen asiantuntija, kirjojen himolukija, kielen muovaaja ja Hyvän Thairuuan Ystävä.
Olen sanonut, että jonkun pitäisi tehdä tutkimus polgankielen sanastosta ja rakenteesta. Nautittavaa. Kun luetutin nuorisollemme Polgan logia, Esikoinen sanoi: ”Agressiivisanamuoto on kieltämättä monipuolisessa käytössä.” Keskimmäinen lueskeli Vincent-kissan touhuista hankittuaan itsekin löytökissa Rontin. Kuopuksen kanssa etsimme yhdessä sopivia thaimaalaisia mausteita.
1994. Bangkok. Kun ei ole kuvaa kissoista, olkoon sitten hiiristämme:
Kommentit