Kuinka muistot vääristyvätkään

Astrid Lindgrenin Pekka Peukaloinen muutti maailmankuvaani. Hiirenkolossa asuva Pekka kutsui isojen maailmassa asuvan yksinäisen Pertin kotiinsa.  Pertin maailma muuttui ystävän seurassa. Kuolleen siskon nukkekodin tavarat siirtyivät Pekan huonekaluiksi. Tulitikuista saatiin tuli uuniin lämmittämään kalseaa pikkuruista asuntoa. Lihapullasta riitti molemmille pojille herkkuateriaksi.

Jonathan Swiftin kertomukset Gulliverin retkistä milloin jättiläisten milloin lilliputtien maailmassa olivat lapselle vain mielenkiintoista satua.  Kirjojen syvempi sanoma yhteiskunnallisena satiirina ihmisluonnosta jäi piiloon. Pavunvartta kiivenneen Jaakonkin kokemat seikkailut  ilkeiden jättiläisten luona saivat sopivan oikeamielisen lopun Jaakon päästyä takaisin maan pinnalle, omiensa luo.

Erilaisuutta voi kohdata monella tavalla. Onko sen oltava aina uhka? Voiko erilaisen ihmisen kanssa jakaa tarinansa ja tavaransa?

Bangkok. 22.8.1981.” Surasakin kanssa käytiin jakamassa yksi kylä loppuun. Varsinaista lähetystyötä. Kuraista tulvavettä kadulla. Ei paljon pieniä lätäköitä vaan suomalaista saapaskeliä. Täällä Surasakin piti kääriä housunlahkeet ja liukastellen kahlata – jälkeenpäin poikettiin kirkolla pesemässä jalat.”

Erilaisesta tulee samanlainen samassa kuravedessä.

Tänään muistelimme Keskimmäisen kanssa hänen lapsuuttaan. Hän muisti, että kodin takapihalla oli ollut suuren suuri tynnyri, jossa poltettiin roskia. Käsillä hän näytti, kuinka korkea se tynnyri olikaan ollut. Aloin nauraa. Tynnyrinpuolikas oli yltänyt tuskin polveen asti. Kaksivuotiaasta se oli näyttänyt suunnattoman suurelta.

Tynnyrit eivät muutu. Me muutumme.

1977. Lokalahti. Onnellinen lapsi suomalaisessa kuravedessä. Etupihalla:

Plus%20756%20Lokalahti%20%20Likainen%20a