Sitä mitä on
Sieltä mistä löytyy
Sille joka on paikalla
Yhtäkkiä meitä pelmahti kokoon nälkäinen joukkio. Yksi oli ollut Porissa koko päivän, toinen oli ollut Ulvilan Kullaalla, kolmas Mynämäen Mietoisissa ja loput olivat olleet Merikarvialla. Ruokaa oli saatava pikaisesti. Kaikenlaista olisi voitu valmistaa, jos olisi jaksettu, ehditty ja viitsitty. Perunoita olisi voitu keittää. Keitettyjä perunoita olisi voitu paistaa. Riisiä olisi voitu laittaa riisikeittimeen. Nuudelia olisi voitu kiehauttaa. Pastaa olisi voitu keittää. Kaikki tuntui liian hitaalta. Nyt tarvittiin pikaruokaa nälkäiselle plutoonalle. Näin se tänään valmistui, perinneruokamme sitä-mitä-on-pata, tällä kertaa kuskusista:
Kurkistettiin jääkaappiin. Kurkistettiin kuivien aineiden kaappiin. Kurkistettiin maustekaappiin. Laitettiin vettä kiehumaan kattilaan. Laitettiin vettä kiehumaan myös vesipannuun Veteen laitettiin eilisestä ateriasta jäljelle jäänyt tandoori-garammasala-marinoitu tofu- maissi sekoitus. Pilkottiin jääkaapista löytynyttä lenkkimakkaraa veteen. Vatkattiin kevyesti pari munaa ja lisättiin kiehuvaan veteen.(Lattialle pudonnut muna siivottiin välillä bioroskikseen). Veteen lisättiin kanaliemikuutioita ja kasvisliemikuutioita. Avattiin kaapista löytynyt kuskuspaketti. Kaadettiin kuskus kiehuvaan veteeen ja kattila otettiin pois liedeltä. Kuskusiin lisättiin kiehuvaa vettä vesipannusta. (Sen olisi voinut välttää lukemalla ohje etukäteen kuskuspaketin kyljestä ja tottelemalla ohjeita.) Lisättiin seokseen jääkaapissa olleet yrttituorejuustojämä. ja ranskankermajämä sekä eilisestä jäänyt paistettu jauhelihajämä. Sekoitettiin. Jaettiin ruoka pöydässä odottaville nälkäisille. Syötiin jääkapista löytyneen suolakurkun, ketsupin (lasten toive) ja tomaatin kanssa.
Tällaista tai jotakin aivan muuta sisältää sitä-mitä-on-pata. Sen voi valmistaa myös perunoista, riisistä, nuudeleista ja pastasta. Ja varmaan monesta muustakin ruoka-aineesta. Mistä milloinkin.
Thaimaassa aluksi suurin osa ruuasta tuntui sitä-mitä-on-padalta. Koskaan ei ollut varma, mitä suuhunsa laitttoi.Vähän kerrassaan alkoi erottaa eri makuja ja makuyhdistelmiä. Siellä opimme, että myös arkiruuanlaitto on taidetta, toisin kuin sitä-mitä-on-padan valmistus.
Rohkea rokat ja kaikki sitä-mitä-on-padat syö. Hyvää ruokahalua.
Sitä-mitä-on-pataa, taas kerran:
Kommentit