Minäkin olen muistanut
Ja elänyt
Jotkut sanoitukset kuvaavat ehkä vielä enemmän kuin niihin alun perin on kirjoitettu. Tai sitten kirjoittaja on tavoittanut jo kirjoittaessaan jotain ihmiskunnan yleisistä tunnoista. Joskus parhaaseen lopputulokseen tarvitaan vielä oikea sävelmä. Joskus joku vain osuu, muuten vain.
Ulkomailla asuminen katkaisi aiemmin miltei automaattisesti suomalaisen valtavirran seuraamisen. Satunnaiset ilmiöt saapuivat – no, todella satunnaisesti jonkun kulkijan tai jonkun lehden mukana. Tämä maailma tuntuu nyt olevan todella kaukana, liki mahdoton ymmärtää. Tällä hetkellä tietoa estävät vain omat tai yhteiskunnan siivilät. Kaikkea ei jaksa eikä viitsi seurata. Mitä jää elämään tästäkin ajasta?
Näitä taas mietin, kun katselen olohuoneen lattialle siskonpetiin asettunutta lapsenlapsijoukkoa. Mitä jää jäljelle tunnepankkiin?
Papan kanssa aamuongella kello viisi? Yyterissä joukolla palelemassa?  Kesämökin hyttysten ininä? Viidakkomurot aamiaispöydässä? Kymmenen sentin kukat, linnut ja nähtävyydet? (Lahjontayritys tiedon lisäämiseksi, heh…) Uuden vesivärit ja piirustuspaperit? Uudenlaiset napsautettavat laitteet? Mikä on tärkeää? 
 

Plus%20724%20Nepalin%20kalastaja.jpg

Nepal 1980. Lastenlasten isän tunnepankkiako?