Kaksi kahvia ja lakkaviineriä
Kun kerran kutsui niin myös maksakoon

Viime tingan tentin lukija (siis minä) oli istunut aamun läheisessä Metsätalon kirjastossa lukemassa. Tentin piti alkaa iltapäivällä, joten kaikki opiskelu oli tarpeen. Laskutikku oli harmillisesti unohtunut kotiin, kiireesti siis sitä noutamaan. Ylioppilaskotimme keittiössä istui tuttu tyyppi. Niitä näitä jutellessa tyyppi kysyi, oliko minulle menoa tentin jälkeen. Huh. Mitä nyt?

Tentin jälkeen oli vähän omituinen olo. Onkohan se siellä? Miksikähän se on siellä? Ei kai se luule mitään? Ei kai sentään.

Siis kahville harmaapukuisen soltun kanssa. Pikkuisen teki mieli näpäyttää. Kiusallanikaan en maksanut omaa osuuttani. Olkoon vain pienet päivärahat armeijassa. Itsehän minut mukaan kutsui.

Thaimaassa Rose Gardenissa, Bangkokin läheisessä turistikohteessa, vierailimme silloin tällöin. Usein veimme sinne myös vieraita. Turistikohteeksi sen esitykset ja näytökset olivat yllättävän hyviä. Siellä näin ensimmäisen kerran, miten silkkiperhosen koteloista tehtiin lankaa.

Rose Gardenissa muistelimme usein kahvin ja lakkaviinerin päivää. Silloin Se Tarina alkoi. Thaimaalaiset sanovat, että silloin tapahtui ”PING”. Se tarkoittaa samaa kuin paahtoleivän poksahdus paahtimesta. Mies muisti muistuttaa, että siinä kahvilan keskustelussa oli puhuttu varsin realistisia juttuja. ”I never promished You a Rose Garden.” Niinhän silloin oli puhuttu.  Ruusutarhaan oli kuitenkin päädytty. Kaiken muun ohella.

Kalliiksi ovat ne kahvit kuulemma myöhemminkin tulleet. Muistot ovat silti mukavia. Perinteitä on myös hauska pitää yllä. Syödäänköhän tänäänkin lakkaviineriä? Saa nähdä.

1940. Suomen talvisodan aikana. Appiukon ja anopin kihlajaiskuva.

Plus%20114%201940%20Selma%20ja%20Arvo%20