Neljän teeman meemi kierteli jokin aika sitten blogimaailmassa. Yksi kysymys koski television katselua. ”Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella.” Siitä tänään.
Olen elämässäni ollut vuosikausia ilman televisiota. Välillä taas olen istunut sen äärellä tuntikausia kerrallaan. Olen selvästi tuurikatselija. Pitkäjänteisyys ei ole koskaan ollut parhaita puoliani. Näilläkin jänteillä on silti hyvin selvitty tänne asti.
Ensimmäinen mieleen tuleva ohjelmakokonaisuus liittyy alaovisyndroomaan. Työmatkoilta palatessani suunnittelin aina tekeväni kotona kaikenlaista hyödyllistä. Alaovea avatessani tuo intokupla hajosi ja vaivoin kiipesin kotiin. Kotona lysähdin tuoliin ja aloin peukalotyöskentelyllä surffailla eri kanavilla. Mitään en jaksanut kunnolla seurata, mutta onneksi peukalo vielä toimi.
Ylpeydekseni (!!????) voin sanoa, että tuon syndrooman kourissa löysin aikoinani siihen aikaan kaapelissa näkyneeltä ruotsalaiselta TV-kanavalta Kauniit ja Rohkeat. Sitä ei vielä silloin näkynyt Suomessa. Kuvannee hyvin alaovisyndrooman vaikutusta…
Toiseksi mietin, millaisia ohjelmia yleensä tallensin. Sehän osoittaa jotain mielenkiinnon kohteista. Yhden tallentamani sarjan toimittajan, KImmo Saareksen, kanssa satuin samaan ruokapöytään viime perjantaina Tampereella. Oli mukava tutustua ja samalla kertoa omaa palautetta. Sarja oli TunneMies ja olin juuri lähtiessäni katsonut Risto Lindstedtistä kertovan osan. Risto Lindstedt on yksi Suomen Kuvalehden toimittajasuosikeistani.
Tuo sarja alkoi kiinnostaa, mitä enemmän sitä katsoin. Se kertoi minulle jotain hyvin tuttua ja samalla uutta suomalaisesta miehestä. Isä, veli, mies, poika ja pojanpoika ovat kyllä olleet minulle hyviä opettajia jo ennestäänkin. Kyproksen YK- sotilailtakin tyttökoulun kasvatti aikoinaan oppi jo paljon positiivisia arkisia juttuja miehisestä maailmasta.
Kolmantena on ohjelmasarja Luokkakuva. Se on oikeastaan aika tavallinen muistelusarja. Joihinkin osioihin löytyi kyllä yllättäviäkin luokkatoveripareja. Yllätyin, kun huomasin seuraavani tuota ohjelmaa. Totesin, että paluu vanhoihin muistoihin ei ollutkaan vain minun juttuni. Ohjelmaa katsoessa katsoin varmaan myös entistä itseäni.
Viikonloppuna Tampereella oli mukava istua oman luokkatoverin vieressä katsomassa Tansaniassa kuvattua ”kuva- ja ääniteknistä miljöönvaihdosta”. Tuota Multi-Image-esitystä oli kuvattu luokkatoverin tansanialaisissa kotimaisemissa ja hän oli omalta osaltaan toiminut kuvausvaiheessa kuvaajan oppaana.
Neljäs ohjelma ei ole vielä tullut ulos. Sen tallennan ehdottomasti, jos en ole kotona. Ensi sunnuntaina TV1 klo 10 näytetään viime sunnuntaina Tampereen tuomiokirkossa toimitettu namibialainen Ongumbiro-messu.
Ongumbiro-musiikkiryhmän valloittavaa esiintymistä näimme monesti viikonlopun juhlien aikana. Minullakin alkoi taas kerran jalka väpättää...
1970. Kypros. Papinkeikalla.Kuva Sakari Virtanen.
Kommentit