Kaukaa lähelle
Läheltä kauasEn tiedä, kuinka moni meistä säännöllisesti tarkistaa sen, miten Kuka ja Missä on valmistanut käyttämämme tavarat tai kasvattanut syömämme ruuan. Kenen taskuun menee tuotteista maksamamme raha? Puhumme paljon oikeudenmukaisuudesta. Usein on tärkeää se, että itse saa oikeudenmukaisen osan siitä, mitä jaossa on. Se on luonnollista. Luonnotonta on olla huolehtimatta lähimmistään.
Yhteisten asioiden hoitoon tarvitaan muutakin kuin populismia. Kaikki liittyy kaikkeen. Kansainvaellusten aika jatkuu tässä maailmassa. Historiankirjoissa karttoihin piirretyt nuolet ovat aina merkinneet oikeiden ihmisten ja ihmisryhmien siirtymistä paikasta toiseen. Nykyiset liikennevälineet vain nopeuttavat näitä siirtoja. Kävellen kaikki eivät olisi vielä perillä.
Mentiin sitä ennenkin. Netissä löytyy tietoja laivasta, jolla isotätini matkustivat aikoinaan Amerikkaan. Tilastot olivat jo silloin sen verran tarkkoja, että hyvin saattoi arvata hytin ja hyttitoveritkin. Miehenkin isosedistä ja –tädeistä suurin osa seurasi samaa reittiä.
Miksi taas näitä? Puhuin äsken puhelimessa ystävän kanssa, joka tänään taas kerran lähtee maailman yhteen kipupisteeseen. Populismi oli siitä keskustelusta kaukana. Puhuttiin oikeista pommeista. Oikeista lapsisotilaista. Oikeista kouluista. Oikeista lääkkeistä. Oikeista rokotuksista. Puhuttiin mahdollisuudesta saada tarvittavaa apua perille oikeita kanavia käyttäen. Autetaan ”niitä” siellä, missä he ovat. ”Ne” eivät ole numeroita, vaan eläviä ihmisiä. Lähimmäinen voi olla myös kaukana. Luonnotonta on olla huolehtimatta lähimmäisistäänkin.
Lokalahti. Keskimmäinen ja kummitäti
Kommentit