Pienen ikäni
sinun runosi ovat
minua vaivanneet.
Minua harmittaa,
kun olet niin osannut,
että niitä on ollut
pakko oppia ulkoa.

Tämän ajatelman kirjoitin vuosia sitten Thaimaassa Otto Manniselle. Hänen runokirjansa ei ollut siellä edes silloin mukana. Silti mieleen tuli Mannisen tekstiä.  En vieläkään ymmärrä, miten jo ihan nuorena olen voinut hänen runoihinsa samaistua. Yhtään kohtalotoveria en silloin tiennyt. En taida nytkään tietää. Alkusoinnillisuus, pateettisuus ja sanojen monimerkityksellisyys kaikessa kirjoittamisessani on tullut jo sieltä. Se liittyneenä matemaattiseen yksiselitteisyyteen ja tiiviyteen saa jotkut lauseet tuntumaan ihan fyysisesti hyviltä. Halpoja ovat…

"Asumme kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa pienen sivukadun varrella lähellä suurta pääkatua, jossa liikenne vilisee kaikkina vuorokaudenaikoina. On ilmastoituja busseja ja täpötäysiä tavallisia busseja ja niissä riittää ihmisiä oven astinlaudoille saakka, on erikoisten kuorma-autojen lavoille rakennettuja avobusseja, on ilmastoituja ja tavallisia takseja ja kolmipyöräisiä avonaisia moottoripyörätakseja. Sekaan mahtuu myös polkupyöriä ja moottoripyöriä, joilla matkustaa yhtä aikaa koko perhe: äiti, isä ja pari lasta. Kaikille yhteistä on kiire.

Me aikuisetkin käymme koulua. Thaikielen lisäksi yritämme oppia uudenlaista ajattelua. Tämä opiskeluaika tähtää yhä syvempään thailaisen ajattelun tuntemiseen; olisi opittava samalla ymmärtämään, mitä minkin sanonnan takana on.

Hauskaa tämä kielen opiskelu on, kunhan vain jaksaa nauraa omille monille virheille. Thain kieli kuuluu samaan kieliryhmään kuin kiina, ja siinä sama sana tarkoittaa täysin eri asioita riippuen siitä, minkä korkuisella äänellä se sanotaan.

Virheitä teen jatkuvasti. Thain kielessä sika on MUU, koira on MAA ja lääkäri on MOO. Lähetyssaarnaajia kutsuttiin täällä kauan lääkäreiksi, jotka opettavat uskontoa (koska ensimmäiset lähetyssaarnaajat usein olivat lääkäreitä). Niinpä minäkin viime viikolla esitin taksimiehelle olevani "uskontoa opettava possu". Nauru kyllä maistui meille molemmille.

Suomalaisen on hauska opetella thain kieltä, sillä jotkut sanat muistuttavat vastaavaa suomenkielen sanaa. NAA on naama, HAT on harjoitella, HAU on haukotella tai haukkua, HAA on hakea, RAK on rakastaa, TOP on taputtaa. Tammikuu on MOKKARAA ja helmikuu on KUMPAA, joten "kumpaa makkaraa" muistelemalla nekin muistaa.

Näin ulkomailla asuessa tajuaa taas ystävien arvon. Lähetystyö tarvitsee lähettäjiä. Olemme yhteisellä asialla kaikki. Voimme olla yhdessä, kun rukoilemme toistemme puolesta. "

Tämä kirjoitus julkaistiin TOTTO - lehdessä 4/80. Samassa lehdessä oli Esikoisen juttu omasta uudesta elämästään Thaimaassa. Hän sanoi mm: "Täällä syödään hyvin harvoin perunaa ja nakkeja." Niitä todella ei paljon Thaimaan vuosina syöty. Muita herkkuja (namnam) sitäkin enemmän.

Otto Manninen: Runot, WSOY, 1950

Isoveljeni opiskeli myös kotimaista kirjallisuutta. Hän toi kotiin erilaista korkeakirjallisuutta, jota siis nuorena pikkusiskona jo lueskelin. Tämä kirjan jotkut runot kolahtivat täysillä. Mannisella oli kirjan esipuheen mukaan "kolme luonteenomaista piirrettä: kansanrunomainen sävy, symbolistinen tyylisuunta ja taipumus keskittää harvoihin sanoihin paljon sanottavaa." Niinpä.

Lähtölaskentaan sopii vaikka runon Onnen onni pari viimeistä säkeistöä:

" Ei aarreaitta varma, vauras -
on onnen onni aivan muu:
sees hetki, kupla kuulas, hauras,
siin' ilman heljät heijastuu.
 
Kuin viipymätön virran juoksu,
kuin tuntumaton tuulen tie,
kuin kevään yössä kielon tuoksu
se tuokionsa tuo ja vie."

Runon Jäljetön viimeiset sanat: "Pala paatta askelten alla ties:  joku ollut ja mennyt mies."

1979. Bangkok. International School of Bangkok. Esikoisen ensimmäinen koulupäivä.

51%201979%20Jaken%20eka%20p%C3%A4iv%C3%A