Muisti tikulla vai ilman
Ihmisellä on aivoissaan tai sydämessään – riippuen näkökulmasta - lukematon määrä tietoa, matemaatikon termein lausuttuna rajallinen ääretön joukko. Ihmisen elämä antaa rajat, kokemusten ja ajatusten moninaisuus äärettömyyden. Joidenkin mielestä muistoja pitää kaivella, toisten mielestä taas haudata. Arkielämässä muistojen haudoilla käy jatkuva kuhina. Lapiot eivät siellä saa olla rauhassa.
Miksi tällaisia mietin juuri nyt?
1. Selailen parhaillaan vanhoja Thaimaan kuviamme. Joistain niistä voi olla hyötyä ensi vuonna Thaimaassa.
Thaimaan evankelisluterilaisessa kirkossa vietetään juhlavuotta, the ELCT Jubilee Year 2011. Työn aloittamisesta tulee silloin 35 vuotta ja koulutuskeskuksen, nykyisen Luther-seminaarin virallisesta aloittamisesta 25 vuotta.
2. Lastun blogissa puhuttiin päiväkirjoista. Kommentoin siellä.
” ’Olen kirjoittanut päiväkirjaa vain synkkinä hetkinäni. Jos nyt menehtyisin, elämäni koko kuva olisi vääristyneen yksipuolinen.’
Hyvä, että joku sanoo sen näin ääneen. Omien vanhojen päiväkirjojeni kautta olen alkanut suhtautua yhä kriittisemmin kirjoitettuun sanaan historian totuutena. Se oli kaikkea sitä, mitä kirjoitin, mutta paljon muutakin.
Minä haluan käydä vierailulla menneessä vielä myös päiväkirjojeni ja almanakkojen kautta, mutta ymmärrän hyvin toisenkin vaihtoehdon.
Muutanko muistojani kirjoitusteni mukaan vai avaanko sydämestä muitakin luukkuja menneeseen? Siinä on ollut kysymykseni. Osavastauksena on toiminut tämä blogini, avoin, mutta niin sensuroitu...
Erilaisten blogikirjoitusten pienistä luukuista olen voinut kurkistaa joidenkin sydämeen. Se on ollut mahtavaa.”
3. Porin ensimmäiseksi kulttuurilähettilääksi valittu Jorma Uotinen vierailee tänään Porissa Porin Sinfoniettan viihdekonsertin solistina. Löysin hänestä maininnan vanhoissa (tosi ikiaikaisissa) päiväkirjoissani:
”2.7.1960. Näin siellä kaupungilla sen Uotisen pojan vai mikä hänen nimensä nyt olikaan sieltä hiihtoleiriltä. Hän oli sellainen pieni söpö poika ja hirmun hyvä lausumaan.”
Mitä kaikkea päiväkirjoissani oikein onkaan! Jäin tuijottelemaan nimiä, joiden omistajista minulla ei ole enää mitään muistikuvaa. Joskus taidan aikani ratoksi googlailla. Tai sitten en.
1980. Thaimaa Hua Hin. Soi Amonin seurakunnan nuorten leirin öistä rapumetsästystä hiekkarannalla. Muistoja.
Kommentit