Sydäntä tärähdytti. Postiluukusta tuli kirje Saksasta. Tuttu etunimi ja suluissa tuttu sukunimi oudon sukunimen perässä. Niin monen vuosikymmenen jälkeen. Kieltäydyin avaamasta kirjettä heti, mutta en ymmärtänyt, miksi niin tein. Kesti kolme päivää, ennen kuin sen avasin.
Tänään olen taas vieraillut Bad Pyrmontissa. Siihen ovat auttaneet vanha valokuvakirja ja internetin hakuohjelma. Tuossa kaupungissa surffailin jo joskus aikaisemmin. Silloin tuttuja paikkoja ei löytynyt. Pikkukaupunki oli kasvanut oudoksi isommaksi pikkukaupungiksi. Valokuvien aurinkoisia maisemia ei näkynyt. Hymyjä. Kävelyä metsässä. Näkötornia. Schützenfestin huvipuiston laitteita. Iltaravintolaa. Ystäviä.
”Wie ein Märchen…”
”Wie mit Hänschen und Grete…”
”Mein Vater war ein Jäger…”
”Kein Alkohol keine Zigaretten kein Tanzen und ein drittel Mann…”
Nyt se kaikki tuli taas mieleen.
Nyt ihmettelen, kuinka ystävällisesti outo saksalainen perhe otti vastaan minut ja ystäväni. Perheen tytär oli töissä Hannoverissa samassa sairaalassa, jossa meilläkin oli kesätyöpaikka. Kaksi viikonloppua kaksi outoa suomalaista sai kesäperheen, unsere Sommerfamilie. Jään miettimään, aukenevatko ovet samalla tavoin myös Suomessa.
Seuraava voimanponnistus on alkaa miettiä vastausviestiä. Osaisiko tuo saksalaisystävä englantia vain pitäisikö yrittää saksaksi? Mitä kaikkea kertoa? Näin monen vuosikymmenen jälkeen…
1967.Bad Pyrmont. Weberit
Kommentit