En ole sellainen
Onneksi
Vai
?
 
Olen huomannut, että en läheskään aina sano asioita suoraan. Kysymysmerkit seuraavat toisiaan. Joitain ihmisiä tällainen kyseleminen ärsyttää suuresti. Kysyä saisi kuulemma vain silloin kun ei tiedä vastausta tai kun haluaa toiselta kannanottoa johonkin asiaan.  Mietin välillä, eivätkö ihmiset yleensä kysele itseltään mitään. Eivätkö he koskaan aseta omia mielipiteitään kyseenalaiseksi? Onkohan oma harmaa alueeni liian suuri mustavalkoisessa maailmassa? Taas lipsahti pari kysymystä. Hups.
 

Viime sunnuntaina poikkesin kahvilla esikoislestadiolaisten uudessa rukoushuoneessa  avointen ovien päivänä. Siellä minut otettiin hyvin vastaan, vaikka olin siellä ensimmäistä kertaa. Minulla on hyvä yhteyksiä siihen joukkoon ja olen tehnyt erilaista hyvää yhteistyötä siihen joukkoon tunnustautuvien kanssa.

Vanhoillislestadiolaisissa, rauhanyhdistysläisissä rukoushuoneissa en ole käynyt kuin lähetysjuhlien symposiumeissa. En myöskään aio sinne muuten poiketa. Nykyisen välillä kiivaankin keskustelun keskellä haluan kuitenkin kertoa, että olen tehnyt erilaista hyvää yhteistyötä myös siihen joukkoon tunnustautuvien kanssa. Tässä eräs heistä kertova vanha kommenttini:
 

”Kun työkseni kiertelin seurakuntia lähetystyön nimissä, tapasin monenlaisia ihmisiä. Tiesin hyvin, että SRK:ssa vallitsevan opin takia minua ei pidetty sinänsä Jumalan valtakunnan jäsenenä. Päädyin käytännössä "laajentamaan" omia käsityksiäni ja pitämään tätä joukkoa kanssakristittynä riippumatta siitä, mitä he minusta ajattelivat. Se avasi uuden näkökulman, jopa ilon. "Oman Herransa edessä" meistä kaikki pysyvät pystyssä ja kaatuvat...

Olen saanut maallikkona saarnata jumalanpalveluksessa, jossa liturgina toimi vl-pappi. Sain vierailla hänen rippikoulussaan ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. Toisessa seurakunnassa vl-pappi toimi lähetyspappina ja vei minua monenlaisiin tilaisuuksiin, jopa videoi oppituntini näyttääkseen sen sivukoulussa... Vl-kanttorit ovat tehneet yhteistyötä ja olleet yhdessä suunnittelemassa esim. jumalanpalveluksia "thaimaalaiseen tapaan". Vl-opettajat ovat kutsuneet minua oppitunneilleen...

Näitä esimerkkejä riittää myös nettimaailmassa, blogeissakin. Joidenkin kanssa olemme vaihdelleet jopa sähköpostia ja olemme päätyneet siihen perusasiaan, että Jumala yksin tietää, keitä taivaassa tavataan... :)

Tiedän, että minua on auttanut kansainvälinen kokemukseni, jossa olen tavannut todella eri tavoin ajattelevia kristittyjä - ja päätynyt siihen ei-kristityssä ympäristössä, että kerron ei-kristityille ei-uskontoallergisille kysyjille, joita kohtasin jatkuvasti, että erilaisuutemme johtuu siitä, että kaikki luemme samaa Kirjaa, mutta välillä pidämme joitain asioita enemmän arvossa kuin ne toiset....”


Katalyytti satakaksi, pitkästä aikaa. (Olen esittelyt blogissani epämääräisessä järjestyksessä blogeja, jotka ovat toimineet ajatusteni virikkeinä. Kutsun niitä katalyyteiksi.) Torvi-blogin kirjoittaja Samuel on yksi kunnioittamistani, rehellisistä, aidoista ja positiivisista rauhanyhdistysläisistä. Pari kommenttiani hänelle:
 

"Minä ainakin nyökkäilen monesti (hymyillen)tarinoita lukiessani. Monessa asiassa ajattelenkin samalla tavalla. Ihan erilaisesta elämäntilanteesta huolimatta."
"Saanhan tulla taas kerran sanomaan, että luen näitä - myös omaksi ilokseni ja omaksi rakennuksekseni."

 

Rippikoulun lähetystunnin rastimateriaaliani. Sitä käytettiin pakolaisäidin tekemän käsityön yhteydessä. Kuvassa osa tuosta käsityöstä: