Avoimet korvat.
Urhea sydän.

Usein toistan itseäni. Luulen välillä löytäneeni jotain uuttakin. Sitten löydänkin sen vanhoista jutuistani. "Kaakkois-aasialaisen kohtaa Thaimaassa helposti. Hän on aina valmiina keskustelemaan. Strategioita keskustelun avaamiseen ei tarvita. Tarvitaan vain avoimet korvat ja urhea sydän, sillä ihmisen kohtaaminen ei ole yksinkertaista. Elämää oppii vain elämällä. Ihmisen kohtaa vain olemalla pakenematta häntä."

Jumalanpalveluksen jälkeen syötiin yhteinen ateria. Juttelin naapurissa asuvan poliisin kanssa. Riisi kastikkeineen maistui molemmille.

"Olen taas takaisin poliisina. Yritin välillä ansaita paremmin vakuutusasiamiehenä. Eräänä päivänä luokseni tuli mies varottamaan minua sisarestani, joka oli palkannut hänet tappamaan minut perintörahojen takia. Miehen mielestä minä kuitenkin näytin niin mukavalta mieheltä, ettei hän viitsinyt minua tappaa. Siirryin takaisin poliisiksi, koska poliisin tappaminen on kalliimpaa kuin tavallisen ihmisen."

Ruoka ei enää minulle maistunut. Toinen vieressä jatkoi kaikessa rauhassa syöntiään.

Muistin muutamaa vuotta aikaisemmin kuulemani puheenvuoron. "Kiitän Jumalaa, että hän pelasti minut, palkkamurhaajan. Kolmetoista ehdin jo tappaa. Neljästoista olisi ollut sisareni. Onneksi Jumala ehti väliin."

Ihmistä suurempien kysymysten kuunteleminen muuttaa ihmistä. Sydän on usein omituisessa sykkyrässä, niin ainakin tuntuu. Pokkana pitäisi pystyä kaikkea kuuntelemaan. Jutut ovat kaiken lisäksi vielä usein totta. Niitä ei voi turhentaa järkeilemällä.

Kuuntelemalla ymmärsin sen, että suurten ja pienten syntien ero ei ollutkaan niin suuri kuin olin ajatellut. Kun sitä pohdin, maailmankuvani muuttui. Jumalan matematiikka alkoi toimia. Pienemmästä ei koskaan voi ottaa suurempaa. Aina täytyy lainata.

Antone de Saint – Exupéry: Pikku Prinssi, WSOY, 1975,

Jos puhuu sydämellä näkemisestä tai kuulemisesta, ei voi ohittaa Pikku Prinssiä. Minulle tämä kirja on liian surullinen. Kerran kesytetynkin voi kadottaa. Sitä en millään haluaisi lukea enkä kokea.

2013 Thaimaa. Thaimaassa ihmisen kohtaa usein ruokapöydässä.

59%202013%20Jaska%20sy%C3%B6m%C3%A4ss%C3