Ei horju
Ei heilu
Ei etsi vain omaansa

En muistanutkaan, kuinka lumisiksi kolme lasta tulee hetkessä päästessään liukumäkeen ja lumihankeen. Omien enkelinkuvieni aika on jo takana. Onnelliset ne lapset, joiden isovanhemmat pystyvät niiden tekoon yhdessä heidän kanssaan… Minä vain palelin.

Kesääkin on muisteltu. Parhaita muistoja kuulemma oli onkiretki Papan kanssa aamulla kello viisi. Minä vain nukuin.

Mikä maailmassa sitten on tärkeää ja mikä ei? Millainen ihmisen pitäisi olla? Minun sanastossani kuulemma ihmisen arvokkain ominaisuus on reiluus? Entä sinun?

Katalyytti kolmekymmentäneljä. Mietin, kenet esittelisin reiluna bloggaajana . Totesin, että enimmäkseen käyn juuri sellaisilla reilujen ihmisten sivuilla. Yksi heistä on  Lepis kahdella blogillaanParallel lines ja Strechyard. Lepis on arvaamattoman paljon rohkaissut minua ylittämään rajoja. Yksi raja ylittyi, kun sain kutsun osallistua Galleria Selätykseen, jossa yhdessä muiden kanssa täydensimme toinen toisemme kuvia ja loimme taideteoksia. (Eräässä tuon gallerian  kuvassa on mukana yhden eilisen mäenlaskijan  kirjoittama runo.)  Luulen, että en vieläkään osaisi liittää kuvia blogiini, jos tuota taivalta ei olisi tehty.  

Reiluus on tunnettua muuallakin kuin Suomessa: 

Plus%20855%20LITE%20Praphan%20retki.jpg

Thaimaa. Luterilaisen koulutuskeskuksen retki historialliseen Ayutthayaan