Täällä on turha lukea
elämää sellaisenaan.
Rivien välit ovat niin täynnä tekstiä.

Kulttuuri muuttaa väistämättä sen keskellä asuvaa, jos hän ei kokonaan umpioidu omiensa joukkoon. Thaimaassa on opittava lukemaan tilanteita eri tavalla kuin Suomessa. Muistan kyllä joskus siellä harmitelleeni sitä, miksei suomalaisuuskaan noissa oloissa aina voinut olla aidompaa. Rivien välit olivat siinäkin tiheästi kirjoitettuja.

Bangkokissa parlamenttitalon viereiseen puistoon oli majoittunut tuhansia ihmisiä viikkokausiksi. Hiljainen mielenosoitus, Köyhien parlamentti kokoontui. Ihmiset olivat tulleet kaukaa maaseudulta näyttämään, että hekin olivat olemassa. Jotkut luterilaisen kirkon papeista kävivät katsomassa siellä tuttujaan, ehkä myös seurakuntalaisiaan. Samoihin aikoihin perustettiin toisaalla Rikkaitten kirpputori, jossa myytiin perheen kakkos- tai kolmosautoja, aitoja Rolexeja ja  ylimääräisiä lentokoneita. Lama oli tullut.

Monia tapahtumia tuli mieleen, kun luin, että viime sunnuntaina Thaimaassa toimitettiin sen historian ensimmäinen kansanäänestys. Uusi perustuslaki tuli hyväksytyksi, vaikka Koillis-Thaimaassa vastustajat saivatkin selvän enemmistön. Thaimaassa on ollut viime syksystä alkaen vallassa sotilasjuntan asettama hallitus. Äänestäjille näyttää olevan tärkeää ensi sijassa se, että vihdoinkin saadaan taas vaalit järjestetyksi. Thaimaassa on perustuslakia muutettu usein, meidänkin aikanamme muutamia kertoja.  Mikäli lakia ei olisi hyväksytty, sotilasjuntta olisi kuulemma voinut valita mieleisensä maan kaikkiaan 17 aiemmasta perustuslaista. Suomalaiset erimielisyydet perustuslain tulkinnoista näyttävät tähän taustaan nähden suhteellisen pieniltä.

Tuokioita Thaimaassa, toim. Mirja Poutanen, Kirjaneliö, 1982

Kirja oli ensimmäinen Suomen Lähetysseuran artikkelikokoelma Thaimaasta työn alkamisen jälkeen vuonna 1978. Silloisesta poliittisesta tilanteesta kirjoitin artikkelissani: "1970-luku oli Thaimaalle useiden sisäpoliittisten muutosten vuosikymmen. Vuosikymmenen alkupuolella vallinnut tiukka sotilasjohtoinen hallitusvalta kumottiin. Muutamia vuosia jatkunut siviilihallinto syrjäytettiin kuitenkin uudella sotilasjohtoisella vallankumouksella 1977 (pitäisi olla 1976). Tällöin parlamentti lakkautettiin ja poliittiset kokoukset kiellettiin. Seuraavana vuonna tapahtunut uusi sotilasjohtoinen vallansiirto merkitsi näiden vaatimusten lieventämistä. Uudet parlamenttivaalit pidettiin 1979. Sotilasjohtoiseen valtaan palaaminen sai osan sitä vastustaneista pakenemaan maasta, osa liittyi viidakossa toimiviin sissijoukkoihin. Sittemmin myönnetty poliittinen armahdus on saanut osan näistä henkilöistä palamaan takaisin maahan."  Maailma ei muutu niin nopeasti.

Bangkok Post kertoi asioista pilakuvin:

Bangkok%20Post%20pilakuva%20massage-norm