Joku jaksaa
Joku jatkaa
Aina joku jaksaa jatkaa


Tavallisessa elämässä ei aina muista, kuinka moni on jossain huolehtimassa meistä yötä päivää. Otamme sen itsestäänselvyytenä. Poliisi. Palokunta. Sairaalat. Kaikki muut päivystäjät erilaisissa paikoissa. Jotta ei mitään tapahtuisi. Kuitenkin siltä varalta. Ja kun tapahtuu, ovat valmiita auttamaan. Sillä lailla. Monella lailla. Monessa paikassa.

Kuopus oli Bangkokissa pienenä viikon sairaalassa keuhkokuumeen takia.Sairaala oli siihen aikaan eräs Bangkokin parhaimmista. Oma huone ei siellä kuitenkaan tarkoittanut välttämättä parempaa hoitoa. Pikemminkin huone  tuntui hotellihuoneelta. Siellä piti olla joku läheinen paikalla koko ajan. Toinen vaihtoehto olisi ollut vuokrata sairaalasta omahoitaja. Lääketieteellinen hoito oli erinomaista, lastenlääkäri pätevä ja ystävällinen, mutta tuon viikon aikana opin taas kerran monenlaista uutta thaimaalaisuudesta ja lastenkasvatuksesta.

Potilashuoneessa oli ilmastointi. Thaimaalaiseen tapaan huonetta pidettiin todella kylmänä. Olimme jo aikaisemmin oppineet, että ilmastointilaitteissa tuntui olevan vain on/off säätö. Ulkomaalaisten oletettiin rakastavan kylmää ja sitä usein saikin täysin mitoin. Tuossa potilashuoneessa ilmastointilaite puhalsi kylmää ilmaa suoraan pikkupotilaan sänkyyn. Kävi melkoinen veto. Koska kuume oli laskenut, piti pitää huolta siitä, että pikkupotilas ei palellut koko ajan.

Hoitajat yrittivät myös thaimaalaiseen tapaan laskea leikkiä lapsen kanssa. Siinäkin löytyi ihmettelemistä, vaikka olimmekin tottuneet monenlaiseen. Kuopuksella oli mukanaan tärkeä oma pehmolelu. Tuntui siltä, että joidenkin hoitajien suurimpana huvina oli siepata lelu lapsen kainalosta ja viedä se mukanaan: Minäpä vienkin tämän omaan kotiini.... Siitäpä lapsi aina kauhistui ja alkoi itkeä, jolloin lelu annettiin takaisin naurun kanssa: Tämähän on leikkiä.... Sen sain loppumaan vasta, kun sanoin (thaimaalaisittain ilkeästi) että tämä lapsi on nyt sitä mieltä, että kaikki thaimaalaiset hoitajat ovat varkaita....

Sairaalasta annetussa pikkupotilaan takissa oli kapeat hihat. Kun takki piti vaihtaa, huomattiin, että tippapullo ei mahtunutkaan hihan läpi. Tajusin vasta myöhemmin, että likainen  hiha vedettiinkin tippapullosta irroitetun steriilin letkunpään kautta. Hygieniaa sovellettiin siis varsin soveltuvin osin.

Pikkupotilas oli kyllä tervehtyessään varsin pirteässä kunnossa. Kun tipan kanyyli esti toisen käden käytön, potilas innoissaan leikki leegoillaan yhden käden sormien ja kahden jalan varpaiden avulla. Hyvin se kävi.


Näitä muistoja mietin taas katsoessani suomalaisen sairaalan arkea. Suomessa on periaatteessa hyvä hoito joka tasolla. Monet jaksavat venyä kriisitilanteissa. Työtoverin sairastaessa tehdään hänen vuoronsa. Potilaita ei jätetä. Hoitajissa on kyllä eroja, niin kuin yleensäkin ihmisissä. Maireutta ja lipevyyttä ei tarvita, mutta peruskohteliaisuus olisi aina kyllä tarpeellinen hyve. Satunnainen vierailijakin välillä kuulee sellaista, jota ei ole tarkoitettu hänen korvilleen. Silti, kiitos suomalaiselle terveydenhoidolle. Ei ajeta sitä alas!

Thaimaan valtion AIDS-materiaalia. Ohjeita HIV-positiivisille.

Plus%20137%20AIDS%20l%C3%A4%C3%A4k%C3%A4