Värillä on väliä. Eri aikoina eri värit ovat merkinneet eri asioita. Mustapaidat ja punaliput eivät ole Suomen historiassa sopineet samaan paikkaan. Hallitukset ovat välillä olleet punavihreitä tai sinipunaisia. Toistaiseksi täällä ei ole suosittu vain yksivärisyyttä, vaikka mielipiteet ovatkin olleet liian usein mustavalkoisia.
En muista, missä vaiheessa tajusimme, että lapsilla piti olla kansainvälisessä koulussa jotain vihreää yllä Pyhän Patrikin päivänä. Jos sitä ei ollut, muilla oli lupa nipistää. Täytyi tunnustaa väriä.
Thaimaan uutta perustuslakia 1997 oltiin tekemässä. Kansalaisten halu demokraattisempaan lakiin osoitettiin vihreillä nauhoilla. Niitä solmittiin myös autojen antenneihin. Tunnustettiin väriä.(+234 Kansanvallan kuvioita)
Thaimaassa on viime vuosina tunnustettu myös muita värejä. Lentokentän valtasivat vähän aikaa sitten keltapaidat, nyt ovat liikkeellä vuorollaan punapaidat. Verta onneksi on vuodatettu vain vapaaehtoisesti. Väriä on siis onneksi toistaiseksi tunnustettu vain lähinnä teoreettisesti.
Siitä, miten valkoinen väri sisältää kaikki spektrin värit, voidaan tehdä monenlaisia johtopäätöksiä ja ajatuskuvioita. Kristittynä taidan sitä väriä tunnustaakin.
Aina ei ole vara valita:
1979. Thaimaa, pakolaisleiri
Kommentit