Lepis omassa blogissaan esitteli hauskalla tavallaan tämänvuotisia asuntomessuja Valkeakoskella. Itse en noilla messuilla käynyt.
Porissa oli asuntomessut vuonna 1975. Onpa siitä jo aikaa! Käyskentelimme silloin tuolla puuttomalle tasaiselle pellolle rakennetulla Pormestarinluodon messualueella villin poikavekaran ja vaunuissa olevan tyttövauvan kanssa. Ylen Arkistossa on nähtävillä tuo silloin varsin ankealta näyttänyt alue (Hämeenlinnan asuntomessukuvauksen jälkeen). Alueen nykytilanne ei ole ankea. Sitä esittelee uusi Porissa- valokuvablogi.
Valkeakosken asuntomessuilla esiteltiin kierrätyskoti. Sääksmäen seurakunnan työntekijät sisustivat kierrätysmateriaaleilla kodin erääseen rivitalokaksioon. ”Sisustajien tavoitteena oli tehdä koti, jossa näkyy asujansa, fiktiivisen eläkkeellä olevan lähetystyöntekijän, elämäntarina ja arvoperusat.”
Thaimaassa asuimme valmiiksi kalustetuissa kodeissa. Oma kotimme syntyi vaihtelemalla saatavilla olevien huonekalujen paikkaa. Joitain huonekaluja ostimme itsekin ja jotkut niistä rahtautuivat Suomeenkin. Osa tavaroista säilyi Thaimaassa Suomen jaksojemme aikana. Ne tuntuivat taas uusilta vuoden poissaolon jälkeen. Suurimman osan hoiti aika. Pienten seurakuntiemme kirpputorit saivat myös niistä myytävää. Tavaroitamme taitaa vieläkin kiertää Bangkokissa.
Kotimme ei ole tyylikäs. Tyylittömäksikään sitä ei voi väittää, koska siinä on monia tyylejä. Varsinainen kierrätyskoti. Tässäkin huoneessa tietokone seisoo 1940-luvun kirjoituspöydällä. Sen alta söin pienenä isoveljen sinne kiinnittämää purkkaa ikävissäni. Lundiahyllyt, näköjään vielä viisi niistä jäljellä, ostettiin vähän kerrassaan tarpeen mukaan. Välillä niillä hoidettiin vauvaa, välillä koululainen teki niillä läksyjään. Huoneen kaksi muuta kirjahyllyä on ostettu jossain välissä porilaisilta kirpputoreilta. Thaimaasta tuotu arkistokaappi on sopiva printterin jalusta. Komistuksena on Miehen kotoaan saama perinteinen senkki. Se korjattiin meille häälahjaksi. Pienellä thaimaalaisella rottinkihyllyllä ovat ns kasat, siis mitä milloinkin. Seinällä on äitini tekemä ryijy. Sopivissa ja sopimattomissa paikoissa näkyy muistoja Thaimaasta. Uutta ovat vuodesohva ja työtuoli. Ne on valittu käyttökelpoisuuden mukaan. Täytyyhän tosiaan jossain näkyä tämäkin vuosikymmen. Arvoperustaa voi arvailla seinällä olevasta lähetysystävän Thaimaahan mukaamme lahjoittamasta krusifiksista ja nimikkoseurakuntien lahjoittamista Lokalahden ja Merikarvian kirkon kuvista.
1983. Thaimaa. Tuokin puhelinpöytä matkusti aikoinaan Suomeen.
Kommentit