Kyllä tiedän, että kollaasit ja performanssit ovat Ihan Oikeaa Taidetta. IOT MOT. Olen nähnyt ja kokenut niiden viehätystä ihan IRL. Yleensäkin viehätyn vähän poikkeavista ilmiöistä. Sellaisista luovista ja yllättävistä. Normaalista poikkeavat tavat, provokatiivisetkin, puhuvat minulle. Uudella tavalla toteutettu teos vanhoista materiaaleista luo uusia mielikuvia ja esittäjien interaktiivisyys yleisön kanssa aina sopivan määrän yllätyksellisyyttä.
Elämä on ITE-taidetta. Yllätyksellistä ja luovaa. Mitä tahansa voi tapahtua koska tahansa. Meille kaikille. Tai ehkä ei ihan. Kaikki eivät koskaan pääse esiintymään miljoonille televisionkatsojille, niin kuin jotkut tänään...
Tuntuu, että suuri osa työstäni on tavallaan ollut osallistumisesta erilaisiin performansseihin. Mitä muuta voisikaan olla työ lasten tai nuorten parissa? On tuotettava elämyksiä, herätettävä ajatuksia, oltava aina valmis muutokseen ja vastattava yleisöltä tuleviin sanallisiin tai sanattomiin vihjeisiin. On mietittävä, osaisiko sen sanoa toisinkin. Aikuisten kanssa asia on itse asiassa ihan sama. Ainoa este on se, että he joskus ovat enemmän jämähtäneet ennakkoluuloihinsa kuin nuoremmat. Kirjoitin pari vuotta sitten blogissani erään hauskan muistikuvan:
"Teetätin kerran naistenpäivillä kollaaseja vanhoista mainoksista. Jokainen nainen sai esittää itsensä käyttämällä kuvia ”kaiken maailman ihmisistä” ja heidän elinpiireistään. Omia tunteitaan sai kuvatuksi käyttämällä toisten tunteita. Eräs nainen esitteli oman työnsä. Sitten hän käänsi paperin. Siellä takana oli kuva nuoresta seikkailijasta. Nainen sanoi: Tällainen minulla on koko ajan sisälläni.”
Tuskin kukaan voi elää kauan Thaimaassa, jos ei suostu olemaan osa sikäläisten alati luovaa performanssia. Kaikki voidaan sanoa toisinkin, tai ainakin ajatella toisin. ”Jos et voi voittaa heitä, liity heihin.”
Katalyytti kuusikymmentäkaksi. Vilukissi. Esittelee itsensä: "Tättähäärä, horttonoomikko, ykkösluokan sähäläri." Yksi blogimaailman luovista persoonista niin käsitöidensä kuin bloginsakin kautta. Pohjalainen parhaimmillaan. Vilukissiltä olen oppinut, että tavaraa täynnä olevia pöytiä voidaan kutsua kollaasipöydiksi. Se siitä siivoamisesta :)
Eräs perheemme menneen ajan kollaasihuoneista kollaasipöytineen. Anteeksi, jälkikasvu. Oli ihan pakko...
Kommentit