Tyttärenä äitinä vaimona
Kotona koulussa työssä
Vihattuna sorrettuna rakastettuna…

Huomenna pitäisi osata puhua/luennoida aiheesta Naisen asema maailmalla.

Vuosia sitten pääsin puhumaan samantapaisesta aiheesta Osaava Nainen-messujen seminaarissa, jossa toisena puhujana, siis pääpuhujana, oli Viron luterilaisen kirkon silloisen arkkipiispan vaimo Sirje Kiivit. Kun silloin kuuntelin hänen kertomustaan hänen omasta elämästään ja sen vaiheista, tajusin, kuinka lähellä voi olla niin kaukana. Hänet oli miltei onnistuttu erottamaan opettajaseminaarista, kun hän oli kertonut menevänsä naimisiin papin kanssa. Se ei silloisen poliittisen tilanteen vuoksi ollut soveliasta opettajalle. Maailmassa muurit ovat erottaneet ja edelleen erottavat. Muurit kuitenkin myös murtuvat. Onneksi.

Tänään juttelin ystävän kanssa, joka tällä viikolla on taas kerran lähdössä maailmalle, nyt Etelä-Afrikkaan. Puhuimme maailman naisista ja heidän puolestapuhujistaan. Hän kertoi, että UNIFEM, yksi huomisen tilaisuuden taustavoimista, on kuin rakkikoira, jonka tehtävänä on räksyttää ja kysyä, miten naiset on otettu huomioon erilaisissa projekteissa.  Räksyttäkäämme siis riemulla!

Naiset Thaimaassa. Arvokkaina:

Plus%20768%20Maaseudun%20naiset.jpg