Päivä toisensa jälkeen
Vuosi toisensa jälkeen
Uudet päivät ja uudet vuodet
Ei paluuta koskaan

Mietin, millaisia jouluaattoja olen viettänyt.

0-10 vuotta. Eteisen verhon takana supistiin. Alakerran naapurin setä oli tullut taas kerran joulupukiksi. Mietin, pitäisikö minun aikuisten mieliksi vielä näyttää uskovani joulupukkiin vai leikkisinkö vain muuten joulupukkileikkiä.

10-20 vuotta. Äiti oli Helsingissä sairaalassa selkäleikkauksessa. Vaara oli vältetty. Annoin isälle lahjaksi äidille virkkaamani patalapun.

20-30 vuotta. Kiipesin ylös kapeita omakotitalon portaita. Muutaman muun vapaaehtoisen kanssa olimme menossa tervehtimään yhdeksänkymppistä vanhusta, joka asui vinttikerroksessa. Kuulimme, kuinka vaikeaa oli jaksaa lämmittää tarpeeksi kylmällä säällä, kun puut piti käydä hakemassa pihalta olevasta puuvajasta.

30-40 vuotta. Istuin sairaalassa Kuopuksen vuoteen vierellä.  Lastenosaston joulupukki tuli tervehtimään meitä kahta siinä huoneessa.

40-50 vuotta. Jouduimme sulkemaan ovat ja ikkunat jouluaterialla. Ulkona oli hyytävän kylmää. Lämpötila oli laskenut lähes kahteenkymmeneen asteeseen.

50-60 vuotta. Pakkasimme kaiken kiireen keskellä. Joulupäivänä olimme lähdössä Suomeen Esikoisen häihin ja parhaan ystäväni hautajaisiin

60+ . Ei sitä koskaan tiedä, kuka ovesta kurkistaa. Katsotaan, kuka tänä jouluna leikkii joulupukkia tai joulumuoria tai joulutonttua.

Ei kahta samalaista. Jokin kuitenkin joulussa pysyy samana. Se sanoma.

Eräänä vuonna joulupukin mukana oli myös jouluetana.

Plus%20572%20%20jouluetana.jpg