Muutamassa päivässä olen ajatuksissani liikkunut monella taholla. Mielessä matkat ovat vähemmän rasittavia kuin todellisuudessa. Aivojen kompuutterin kovalevyllä on kyllä ollut vilkasta toimintaa. Jos entiset tietokonetietoni yhtään pitävät paikkansa, ykköstä ja nollaa on suoltunut sisään vauhdilla.
Tämän kierroksen aloitti Hesari sunnuntaisella jutullaan: Thaimaalaiset ohittivat venäläiset suomalaismiesten aviovaimoina. Itse en siitä lukenut, mutta sain nettivihjeen siitä
Muutama päivä aikaisemmin oli sähköpostiini tullut Poliisiammattikorkekoulun julkaisutiedote tutkimuksesta: Puolisolla on tärkeä rooli thaimaalaisten maahanmuuttajien kotouttamisessa. Pääsin keväällä mukaan sen julkaisuseminaariin
Eilen pääsin mukaan koulutukseen: Viranomaiselta viranomaiselle II: Kolmansien maiden kansalainen kunnassa. Koulutuksessa puhuttiin tiedon kaksisuuntaisuudesta: Mitä maahanmuuttajan tulee tietää ja miten toimia lupa- ja etuusasioissa? Mitä viranomaisen kannattaa muistaa maahanmuuttaja-asiakasta palvellessaan?
Oli suorastaan virkistävää löytää nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä hyvää ja asiallista tietoa, toimintaa ja oikeaa asennetta.
Yksi näkökulma tai oikeastaan monenlaisia näkökulmia tästä samasta asiasta löytyy Kotimaa24 blogissa: Hannu Kiurun kirjoitus Millainen naisen tulee olla? Siinä on tällä hetkellä 104 kommenttia, joten mielipiteitä siellä kyllä riittää, minultakin :)
Katalyytti seitsemänkymmentäkolme. Thaimaalaiset naiset Suomessa.
Ulkomaalaiset lapset otettiin vastaan Thaimaassa ylenpalttisella ystävällisyydellä.Lasten mielestä välillä ehkä jo liiankin ylenpalttisella…
Kommentit