Surun ja huolen kasvot
Sinun kasvosi
Minun kasvoni

Läheinen sukulainen leikattiin eilen, yllättäen. Huomaan, että käyn lasten kanssa läpi uudestaan lähes parinkymmenen vuoden takaisia tapahtumia. Silloin Mies lennätettiin Thaimaasta Suomeen leikkaukseen. Tunsin silloin olevani kaukana. Nyt tajuan, että Suomessakaan omainen ei ole mukana leikkaussalissa vaan jossain kauempana. On lääkäreiden osa hoitaa kunnialla tehtävänsä.

Ihmisten on saatava rauhassa reagoida kaikkiin tapahtumiin omalla tavallaan. Huolella ja surullakin on varattuna omat kasvot jokaista ihmistä varten. Joku reagoi nopeasti ja rajusti, toinen hitaasti ja hiljaisesti. Omaisella on oltava lupa käyttäytyä myös huonosti, ainakin rajuimman vaiheen aikana. On lupa olla näyttämättä tunteitaankin. On myös lupa olla tuntematta mitään.

Harva on säilynyt huolelta ja surulta tähän ikään asti. Nuoren on kohdattava ensimmäiset surunsa raakileena, ilman suojaavaa kokemuskerrosta. Siihen aikaan en haluaisi palata. Toisaalta, onko tämä turtuminenkaan sen parempi vaihtoehto.

Lapsen tuskasta Erkki Leminen runoili näin:

"Pitkät neulaset
pienessä petäjässä,
yhtä pitkät kuin isossa.
 
Pistääkö lapsessa
lapsen tuska
yhtä kipeästi
kuin aikuisessa aikuisen?"
 
1940. Merikarvia Lauttijärvi. Kihlapari kaapin edessä. Jos ohitusleikkauksia oli tehty jo 70-luvun alussa, isäni ja appiukkoni olisivat varmaan eläneet kauemmin.
Plus%20377%20Kihlapari%20kaapin%20edess%