Eletty elämä
Että pitikin kohdata se, joka tavallisesti liitetään elämän viime sekunteihin tai muihin järkyttäviin tilanteisiin. Vilisti tämäkin elämä, mutta kauhu oli kaukana. Tämä vilistely koettiin joukkona, elämästä kiitollisina, haikeinakin. Istuimme kolmen kerroksen väkenä tuoleilla, sohvalla ja patjoilla ruudun edessä. Hymähtelimme, huvituimme, herkistyimme…
Tämä modernin filminauhan, tai siis oikeammin bittijoukkojen antama kuva elämästäni oli melkoinen yllätys.. Sitä valmistellut suku oli suodattanut pois elämään ja menneeseen kuuluvaa surua ja liedentänyt sen haikeudeksi. Tmi Digisi oli pannut parastaan. Laatikkoihin kertyneet VHS- ja C-kasetit, diakuvat, negatiivit, valokuvat ja korput oli koluttu läpi ja koottu tunnin pituiseksi juonelliseksi tarinaksi.
Mitä siis näimme ja kuulimme:
Katsoimme kuvia lapsuudesta, nuoruudesta, aikuisuudesta ja vanhuudesta. Kuulimme äitini kasettinauhurilleen laulamaa laulua, näimme kuvia porilaisen lapsen ja nuoren elämästä, kurkistimme Kyprosta, Laviaa, Turkua, Naantalia, Lokalahtea ja Merikarviaa, ihastelimme lasten jokelluksia ja sanontoja, joita oli joskus esitetty radion haastatteluohjelmissakin. Äänimaailmaan oli saatu mukaan häissämme esitetyt kysymykset ja vastaukset (sellaistako siis luvattiin…)sekä lasten kasteet. Käytiin läpi lakkaviinerin päivän tapahtumat (Se oli se päivä, jota ilman juuri tämä joukko ei olisi ollut koolla.) Thaimaassa viivyttiin jonkin aikaa. Lopussa suvun nykypolvi kertoi kameralle tervehdyksensä ja muistonsa. Tööt-mummokin siellä esiintyi.
Että tällainenkin tuli koetuksi...
Ja sitten illemmalla koko joukko lähti syömään Naantalin Merisaliin.Mikä päivä! Muistojen Naantali. Tässä Miehen Duuni, niinkuin silloiset nuoret tätä paikkaa nimittivät .Kuva Simo Nieminen.
Kommentit