Ei mutavyöryjä.
Kaikki turvassa.
Kaikki hyvin.

Työtoverini maailmalla. Sähköpostilla saan suoraan kotiin viestejä heidän kuulumisistaan. Eilen se oli maanjäristys. Kaikenlaista on ollut. Vallankumous. Pommit. Kaasuhyökkäyksen uhka. Tulva. Tsunami. Kidnappauksen uhka. Hyökkäys. Sodan uhka. Sota.

Se kaikki tapahtuu ihmisille, joita tunnen. Alanko turtua?  Se kaikki tapahtuu tänään myös ihmisille, joita en tunne. Merkitseekö se minulle mitään?

Tervehdys,

Kovilla olette olleet, suuresti ihaillen ja rukoillen olemme seuranneet tietoja toiminnastanne katastrofialueella. Työstänne on ollut tietoja myös yleisissä tiedotusvälineissä. Nyt kun suomalaisten osalta evakuointi on saatu loppumaan, voitte levähtää. Tuntui hyvältä kuulla, että Lähetysseuran työyhteisökouluttaja on siellä auttamassa tilanteen purkuprosessia.

Toinen ihailun aihe on ollut thaimaalaisten toiminta. Paikallisia ihmisiä on täälläkin tiedotuksessa kiitetty siitä, miten he auttoivat turisteja turvaan, ottivat heitä koteihinsa, antoivat ruokaa ja vettä sekä vaatteita päälle.

Sairaaloiden toimintaa on myös kiitetty. Vaikka pienten terveyskeskusten välineet ovat vähäisiä, on niissäkin saatu asianmukaista hoitoa. Jopa ruumiiden tunnistamisesta annettiin hyvä arvio, menetelmät olivat samoja, joita suomalainen poliisi käyttää. On puhuttu myös siitä, että thaimaalainen poliisi on pitänyt ryöstelijät poissa tuhoalueelta. Täältä käsin näyttää siltä, että ryöstely on saatu aika hyvin estettyä, miten lienee todellisuus.

Kun olette thaimaalaisten työtovereiden, seurakuntalaisten ja muiden ihmisten kanssa tekemisissä, kertokaa tästä kiitollisuudesta ja ihailusta.

Kun turistit on saatu pois jaloista, joudutte mukaan paikalliseen suruun ja elämän uudelleen aloittamiseen. Tuhoalueella ei liene ollut monia omien seurakuntiemme jäseniä, mutta oletan, että suru koskee monia. Koillisen ihmisiä oli alueella rakennustöissä ja ilmeisesti hotellien henkilökunta oli tullut eri puolilta maata.

Siunausta ja rauhaa kaiken kammottavan jälkeen. Terveisiä meiltä molemmilta.

Tällaisen viestin lähetimme työtovereille Thaimaahan 4.1.2005, reilu viikko tsunamin jälkeen.

Sota-ajan lapset, toim. Leena Laulajainen, Tammi, 2006

Yhdeksäntoista kirjailijaa kertoo lapsuudestaan sodan varjossa. Tämä kirja yllätti minut. Minun olisi oman perheeni kokemuksista pitänyt ymmärtää, miltä sodan kokeneista lapsista on täytynyt tuntua. Jotenkin sitä tunnelmaa vain on ominut oman perheen ja oman suvun ainutlaatuisena historiana, ei ainakaan sellaisten historiana, joiden kirjoja on lukenut ymmärtämättä tätä osaa heidän menneisyydestään. Vuokko Niskasen kirjoituksessa esiintyy kummitätini, 17-vuotias sotaleski. Sekin on sukuni historiaa.

Tulva nousee helposti matalan maan yli:

Th%20riisinoljetpieni-normal.jpg