Ehdinkö ennakkoon

Vai jäinkö jälkikäteen

Ei. Pääsin keskivaiheille

Huomasin, että Mika Kares, Marita Viitasalo, Esko Salminen ja Winterreise ovat tänä vuonna myös Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistossa. Itse kuulin heitä viikko sitten Porissa Teljän kirkossa. Sitä ennen he olivat olleet jo Oulussa.

Menin. Näin. Kuulin. Pidin. Niin teki ilmeisesti myös kirkontäyteinen yleisö. Winterreisea en ole ennen kokonaan kuunnellutkaan. Tekstit oli jaettu yleisölle kahdella kielellä. Kun Esko Salminen ne vielä ennen kutakin laulua lausui suomeksi, oli entistä helpompaa paneutua saksankieliseen versioon. Saksaksi Schmerz räjähtää vielä rajummin kuin suomeksi.

Entiseen tapaani ehdin miettiä ja muistella muutakin. Sellaista sivuasiaa, mutta omakohtaista, kuten aina…

Esko Salmisesta olen jo ennenkin kirjoittanut blogissani +78 Esko Salminen ja perinteet. Siellä muistelin mm hänen Jukolan Jussiaan Turun Kaupunginteatterissa.

Marita Viitasaloa kävin konsertin jälkeen jopa moikkaamassa. Kerroin yhteisistä muistoista viidenkymmenen vuoden takaa Parikkalan Oronmyllyltä.  Silloin minä vielä säestin laulut polkuharmonilla. En tiennyt, minkä tason pianotaiteilija säestykselläni silloin lauloi :)

1964. Oronmylly.

Plus%201172%201964%20Oro%20koko%20ripari