Kuka rakastaa
mustaa lammasta?

Pyhäkoulussa olen itsekin laulanut ja laulattanut, että Hyvä Paimen rakastaa pientä, pientä karitsaa. Paimen esiintyy kuvissa usein vaaleatukkaisena lempeänä miehenä olallaan pieni suloinen valkea vahingossa eksynyt pikkulammas. Lähteekö Paimen myös mustan, takkuisen, reissussa rähjääntyneen, tappelussa korvansa repineen, tahallaan maailmalle matkanneen, itsepäisen pässin perään? Kun sitä pässiä pelastaa ja vetää jalasta, se kaikin voimin pyristelee vastaan, potkii ja pyrkii pukkaamaan pelastajaansa.

Kyllä Paimen lähtee. Siitä kai tässä kaikessa on kysymys.

"Kerrostaloalueen keskellä seisoo iso tuuhea puu. Aurinko on korkealla keskitaivaalla. Lapset leikkivät. On tarjolla ruohopuuroa, kuravelliä ja kivisoppaa. Naiset istuskelevat ruokomattojen päällä varjossa. Aamupyykit on pesty ja viety kuivumaan. Hedelmämyyjät ovat tuoneet korinsa tarjolle. Rupatellaan niitä näitä. Nuoriso pelaa nappikuoppaa.

Vapaavuorossa olevat miehet ovat myös ulkona istuskelemassa sanomalehden ääressä. Muovipussiin on kaadettu juomista jäiden kera. Kuminauhasta pussia on helppo riiputtaa ja samalla ottaa pillin avulla siemaisu janoon. On uninen, rauhallinen aamupäivä. Avoimesta ikkunasta kuuluu television sarjafilmin kaukainen melske.

Puun viereen saapuu auto. Takaluukusta otetaan esille ruokomattoja. Ne levitetään puun varjoon. Esiin otetaan myös kitara. Jonkun kädessä on muovipussillinen paperitavaraa.

-Sauvatdii kha. Luultiin jo, että ette tule tänään.

Lapsia kokoontuu auton ympärille. Avuliaimmat alkavat levittää mattoja istuinalustoiksi, toiset kertovat viikon kuulumisia, kolmannet ovat jo ottamassa esiin värejä ja väritettäviä lehtisiä.

Matot ovat pian täynnä mahallaan, polvillaan, kyykyllään ja istuallaan toimeliaasti värittäviä lapsia. Hoidossa oleva pikkuveli on päässyt karkaamaan kainalosta ja tutkii tarkasti kuralammikosta löytynyttä tikkua.

Puuhun kiinnitetään pahvia, johon on kirjoitettu laulun sanat: Kun Jeesus on sydämessäni, olen onnellinen. Hymyilevä nuori mies soittaa kitaralla. Lapset yhtyvät lauluun, käsiä taputetaan, jalkoja tömistetään. Pikkuveli on löytänyt istuinpaikan kitaralaatikon päältä. Kertomus tuhlaajapojasta voi alkaa. Kuvat seuraavat toisiaan. Joukko isiä ja äitejä kulkee ohi kukin vuorollaan pysähtyen kuuntelemaan. – Hyvä kun opetatte lapsia.

Kertomus saa innokkaita kuulijoita. – Minnekähän poika haluaa mennä, kun on saanut isänsä rahat? – Kaupunkiin tietysti, niin täälläkin tehdään. Suuressa kaupungissa on kaikkea sitä, mitä muualla ei ole.

Pikkusisko alkaa parkua. Hänet on välillä kiikutettava kotiin. Jonkun on mentävä äidin asialle kauppaan. On käytävä kiireesti, jotta ehtii ajoissa takaisin.

Tuhlaajapoika syö kuvassa sikojen ruokaa ja saa asiaankuuluvaa sääliä osakseen. Suuressa kaupungissa voi käydä näin. Kukaan ei sinusta välitä, jos sinulla ei ole rahaa. Poika ajattelee isäänsä. – Mitähän isä tekisi, jos palaisinkin kotiin? – Kyllä varmaan vitsaa annettaisiin, kuuluu ilmeisesti kokemuksen kautta saatu vastaus. Tarinan isä tuleekin lastaan vastaan rakastavana, avosylin ja ottaa vastaan huononkin.

Pikkuveli on tullut takaisin tikkunsa luo. Kauppa-asiat on toimitettu. – Kun Jeesus on sydämessäni, olen onnellinen.

Joukko alkaa hajaantua. Hedelmämyyjän kello kilisee. Pieniin pusseihin ostetaan mangoa, meloneja, banaaneja ja ananaksia. Matot kannetaan autoon, Kitara suljetaan laatikkoonsa. Opettajat saatetaan auton luo. Hymyillään ja vilkutellaan puolin ja toisin. Vielä kaukaa huudetaan pyyntö autossa oleville: "Älkää unohtako tulla taas ensi viikolla."

Tämä juttuni ilmestyi aikanaan kirjassa:

Näky Aasiasta, Suomen Lähetysseura, Kirjaneliö, 1983

1975. Merikarvia. Mustat lampaat ovat kieltämättä joskus vähän pelottavia.

1975%20Merikarvia%20Jakke%20lampaatpieni