Tuntematon suuruus
Tunnettu pienuus
Häivähdys Kotipoluilta haastoi kertomaan kahdeksan asiaa itsestäni. Havainnoin siis itseäni kahdeksan kertaa. Hajuista ei ollut hajuakaan:
1. Makuaisti: Eilen söin erinomaista katkarapupizzaa Pressan Pizzassa.
Vuosia sitten tuo pizzeria tiesi, että Kuopus halusi aina Fantasia kutosen ilman ananasta.
2. Makuaisti: Eilenkin muistelin taas kerran thaimaalaista ruokaa.
Vuosi vuoden jälkeenkin thaimaalaisen ruuan ajatteleminen lisää syljen eritystä.
3. Näköaisti: Eilen piilotin joulukoristeet laatikkoihin.
Vuosia sitten ostetut koristeet tuovat mieleen vanhoja joulumuistoja.
4. Näköaisti: Eilenkin luin taas kerran kirjaa.
Vuosi vuoden jälkeenkin nautin aina lukemisesta.
5. Tuntoaisti: Eilen poliisilaitoksella tietokone digitoi koneeseen painamani sormenjäljen.
Vuosia sitten sain ensimmäiseen passiini Saksan viisumin kesätöitä varten.
6. Tuntoaisti: Eilenkin painelin taas kerran innokkaasta tietokoneen hiirtä
Vuosi vuoden jälkeenkin hiiren paineleminen tuntuu yhä mieluisalta
7. Kuuloaisti: Eilen kuulin taas thaikieltä.
Vuosia sitten thaikieli olisi tuntunut pingpongkieleltä. Ei tunnu enää.
8. Kuuloaisti: Eilenkin kuulin taas kerran suomenkielen opiskelijoille annettua hyvää informaatiota.
Vuosi vuoden jälkeenkin maahanmuuttajien opettajat jaksavat olla aina yhtä innostuneita.
Kuka vain missä vain on milloin vain vapaa vastaavaan itseinfoon (ei itseinhoon). Vaikka et kirjoittaisi, mieti kuitenkin hetki, millainen oikeasti olet ja mitä teit ja ajattelit vaikkapa eilen.
Se haasteeseen liittyvä kaunis kuva:
Kommentit