Elämän kaksi versiota
Julkinen ja Salainen
Kumpikin yhtä totta

Muistellessa elämän julkiset ja salaiset asiat sekoittuvat. Oikeassa elävässä elämässä sisin jää usein piiloon. Ei kaikkea tarvitsekaan antaa kaikenlaisten tonkijoiden leviteltäväksi.

Kirjoitin vähän aikaa sitten erääseen blogiin kommentin, jonka kiltteydestä en ole aivan varma, mutta jonka sanominen tuntui silti hyvältä: Mediaseksikkyyskin voi aina välillä tuottaa helmiä. Sikoja se on kauan tuottanut.

Tänään kuuntelin taas kerran (niin kuin blogissa +156) Loirin tulkintaa Leinon Elegiasta.  Sitä kuuntelin nelikymppisenä Thaimaassa. Kaivoin esille sen ajan kirjeenvaihtoa. Vieläkin muistot niiltä ajoilta ahdistavat. Perusluottamukseni joihinkin lähellä oleviin ihmisiin ja työyhteisöön järkkyi silloin. Kokonaan se ei sen jälkeen enää palannutkaan. Työkykyni sentään säilyi koko ajan. Siitä on osoituksena kahdenlainen kirjeenvaihto silloiselle esimiehelle. Hänen kanssaan pystyin olemaan rehellinen. Tärkeä piirre esimiehessä.

"Kommentteja viisivuotissuunnitelmaan: Terminologia ei tunnu parhaalta mahdolliselta. Lähetys suurkaupungissa on arkisempaa kuin "avain suurkaupungin lukkoihin" tai "eksyneiden kokoaja". Suurkaupunkilainen, ainakin bangkokilainen, on koko ajan välittömässä vuorovaikutuksessa maaseudun kanssa. Suurkaupunkityö on siten myös eräänä vaikuttajana asukkaiden kotikylissä ja sukulaisten parissa. Suurkaupunkityö ei ole vain yksittäisten irrallisten henkilöiden auttamista, vaan uudenlaisten yhteisöjen hyväksikäyttöä evankeliumin julistamisessa. Suurkaupungin lähetystyö on välttämättä olemukseltaan kokonaisvaltaista lähetystyötä, jossa julistuksen, palvelun ja yhteyden vaatimukset kohdataan väistämättömästi. Laitoksia perustettaessa on varottava sitä, ettei näkökohta lähetystyön kokonaisvaltaisuudesta unohtuisi."

"Henkilökohtaista: Ei vieläkään suju. Työ on kyllä mukavaa ja sitä on vähintään riittävästi. Ystävät ovat myös tukeneet. Silti en ole saanut tolkkua koko juttuun. Jollain täällä oli kasetilla Eino Leinon Elegia Vesa-Matti Loirin laulamana. Sitä kuuntelin kymmeniä kertoja. Iästäkö johtuu, kun tunnelmat ovat samat kuin aikanaan samanikäisellä Leinolla:

- siis oli suotta kestetyt vaikeat ajat, katkotut kahleet…
- nytkö ma kaaduin kun oli kaikkeni tarpeen…
- rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin…"

Molemmat yhtä totta.

1968. Helsinki. Ylioppilaskoti Logos. Joskus surun kohtaa muistoissakin. Kanssani lauloivat nyt jo edesmenneet Pirkko Mäenpää (Viimaranta) ja Kaisla Innola (Mäenpää).

Plus%20228%20Logoksen%20joulu%20Kaisla%2