Putosin kärryiltä.
Siellä ne vierivät eteenpäin.
Missä asti jo lienevätkin.
Eikä kukaan taakseen vilkaissut.

Aika hurjia hylkäämisen kokemuksiakin elämään on mahtunut. Onneksi on ollut muunlaisiakin päiviä.

Olen yleensä tehnyt työtä itseäni parempien ja pätevämpien ihmisten seurassa. Toimenkuvani on ollut "filling different holes", toisten jättämien aukkojen täyttäminen. Jos joku ammattiosaaja lähti pois, tarvittiin joku tarpeeksi yksinkertainen, joka voitiin puhua ympäri täyttämään osaajan jättämää aukkoa.

Eräs mielestäni mainio kuva omasta toimenkuvastani on täydellä biologisella asiantuntemattomuudella ilmaistuna yksinkertainen ameba, joka lillui ja vääntyi omituisiin asentoihin täyttämään erikokoisia koloja. Jos aukkoja oli paljon, amebaa riitti vain ohuelti kolon pohjalle. Joskus ameba vain vieri häthätää eri kohtiin hätäavuksi. Kun aukko oli pienempi, ameba pystyi täyttämään aukkoa korkeammalle. Liikaa ei voinut luulla itsestään. Kun paras häämarssien soittaja lähti kotimaahan, minua tultiin ystävällisesti pyytämään apuun, "kun kerran se paras ei ole nyt täällä." Musiikin teoriaa opetin välillä omalla musiikkiopiston taustallani ja laulua kuorotaustallani ja nuoruudenaikaisella vähäisellä laulutuntikokemuksella. Matematiikkaa opiskelleena minun oletettiin tuntevan numerot. Siksi aina välillä sain tehdä kassanhoitajan tai tilintarkastajan töitä erinäisissä yhteyksissä, ilman kaupallista koulutusta. Autoa olen ajanut suurkaupungissa kilometrikaupalla ja etenkin tuntikaupalla olematta sen kummempi autokuski ja englantia opettanut olematta englannin opettaja. Lähetystyö on juhlaa!

Jostakin luin, että ihmisen on turha liikaa valitella niitä olosuhteita, joissa on, koska usein elämäntilanne on myös omien valintojen muokkaama. Ilmeisesti olen rakastanut epämääräisiä ja muuttuvia toimenkuviani. Joitain sisäisiä tarpeita ne ovat täyttäneet. Pitkäaikainen läheinen työtoverini lähetti pari päivää sitten sähköpostia: "Eikös vaan ole mukava, että saatiin tehdä, kuulla ja oppia niin monenlaista. Nyt vanhana on, mitä muistella."

Maj Sjövall & Per Wahlöö: Komisario Martin Beckin tutkimuksia – kirjasarja, Karisto OY

Polis, polis, potatismos!, Missä viipyy poliisi, oli ensimmäinen dekkari, jonka tankkasin ruotsiksi. Lainasin sen kirjastosta, koska sen nimi tuntui sopivan sointuvalta ja absurdilta. Tuossa kirjasarjassa pätevän Martin Beckin ohella esiintyy pari nuorta poliisia, Kvant ja Kristiansson. jotka ovat yleensä ihan pihalla. Tuttu tunne. Inhorealismi on aina sopinut minulle.

Ystävä lähetti ninulle äskettäin sähköpostilla kopion  hänelle vuonna 1999  lähettämästäni  kortista:

1999%20Kortti%20Arja%20Etolalle%20pieni-