Eksoottinen
Tuntematon ja erikoinen?
Poikkeava ja vieras?
Viehättävä ja epätavallinen?
Alkukantainen ja arvaamaton?
Kielitoimisto ja sanakirjat auttavat meitä määrittelemään sanoja. Jokainen meistä kuitenkin tekee omat määritelmänsä omalla tavallaan omasta taustastaan käsin. Ei maailmaa välttämättä opita tuntemaan kaukomaita kulkemalla. Jos ihmisen sisällä ei koskaan eikä missään muutu mitään ja kaiken uuden kokeminen vain kasvattaa ennakkoluuloja, elämä supistuu entisestäänkin.
Ennakkoluulottomimmat ihmiset olen tavannut niiden joukossa, jotka ovat vuosikausia toimineet kaukaisten lähimmäisten hyväksi omassa kotimaassaan. He eivät tarvitse matkailua avartamaan sydäntään. Onneksi heitäkin on olemassa.
Mairen blogissa näin blogimaailmassa jo aikaa sitten kiertäneen kyselyn. Se ei jättänyt minua rauhaan. (Thaimaassa asuneelle ruokajutut eivät yleensäkään jätä rauhaan.) Tajusin, että eksotiikka minulle tarkoittaa jotain viehättävää ja epätavallista erikoisessa ympäristössä.
1.) Mikä on erikoisin/eksoottisin ruoka jota olet syönyt ?
Paikka Wang Kaew, Thaimaa Esikoinen ja Keskimmäinen käymässä Suomesta mukanaan suomalaisia juuustoja. Joulua varten ostettu myös Thaimaasta erilaisia juustoja. Vuorokausi meren rannalla vanhassa vakiopaikassa. Grillausta pihalla. Grillillä myös kattila, jossa fondue sekoitettuna kaikista mukana olevista juustoista. Kasvis- ja leipäpaloja kasteltuna fonduessa. Juustoyhdistelmä Todella Venyvää, jolloin haarukoissa olevissa juustoon kastelluissa aineksissa metriset juustonauhat Asterixin malliin. Hauskaa yhdessäoloa. Ja ne tuijottavat thaimaalaiset naapurit naapurimökeissä.
2.) Entäs juoma ?
Paikka juna matkalla Hyvinkäältä Riihimäelle. Isoveli vei ravintolavaunuun pienen pikkusiskonsa, ensimmäistä kertaa, ja kysyi, mitä pikkusiskolle saisi olla. Pikkusisko muisti kuulleensa uudesta eksoottisesta juomasta ja vastasi: "Kokakoka". Coca-cola pullo tuli pöytään. Hyvänmakuista. Isoveli jatkoi: "Minä haluan kertoa sinulle, että sinusta on tulossa täti."
3.) Lempiravintolasi ja mikä ruoka siellä ?
Paikka. Katuvarsikuppila missä vain. Kuppilassa enemmän paikallista väkeä kuin naapurikuppiloissa. Pöydät täysiä ja on odotettava vuoroaan. Ruokana paikan erikoisuus. (Kuola valuu jo ajatellessa.)
Jos joku sai tästä vinkin omia mietteitään varten, siitä vain jatkamaan.
Thaimaa. Eksoottinen? ravintola.
Kommentit