Pääseekö päämäärään ajelehtimalla? Purjehtijaystävämme tuskin pääsee. Hänellä päämäärä on selvillä ja reitiltä poikkeamiset yleensä tarkoituksellisia. Välillä voi seilailla sopivan tuulen mukaan, mutta lopulta on päädyttävä sinne, minne halusikin. Välietappeja voi vaihtaa, mutta loppupäämäärää ei.
Pääseekö elämässä eteenpäin ajelehtimalla? Jos päämäärää ei ole, eteenpäin voi silti mennä. Aikakonseptimmekin määrää, että entiseen ei voi palata. Jossain siis aina ollaan, matkalla tai perillä. Elämässä päämäärääkin voi vaihtaa. Jos kankaastamme ei nuttua tai tuppea tulekaan, tulee ainakin jotain. Vähintään pientä sekalaista tilkkua. Kissakaan ei aina ehdi kaikkia väärin ompelevia hiiriä syömään.
Toisten rakentamissa oravanpyörissä on oikeastaan turvallista juosta. Joku päättää puolestamme. Sivuun hyppääminen vie muille teille. Tuntemattomillekin. Tai sitten joutuu suoraan ojaan.
Slummissa oli tullut yöllä riitaa. Mies oli mennyt pyytämään pienempää ääntä, jotta hänen lapsensa voivat nukkua. Se oli liikaa rähinöitsijöille. Joukko kokoontui uhkaavasti miehen ja hänen perheensä oven taakse. Onneksi miehellä oli hyviä naapureita. Heidän avustuksellaan paikalle haettiin poliisi, joka vahti tilannetta niin kauan, että mies perheineen pääsi kokoamaan tavaransa ja pakenemaan pois siitä slummista.
Länsimaisen naisen apulainen ei ollut käyttäytynyt riittävän kohteliaasti naisen vanhempia kohtaan. Lopputili. Irtisanominen samassa hetkessä. Tavarat kokoon ja kadulle keskelle vierasta suurkaupunkia.
Kaikkien elämä ei voi olla tavoitteellista. Noiden thaimaalaisten tapahtumien henkilöitä tunnen henkilökohtaisesti. Yhden ihmisen kurjaan kohtaloon on helpompi zoomata kuin miljoonien kurjuuteen. Nyt äkillinen kurjuus on Pakistanissa, viimeksi Haitissa. Huomenna taas jossain.
Kristittynä oletan tietäväni, mihin päämäärään olen pyrkimässä. Ei se merkitse sitä, että tässä elämässä voisin kulkea silmät kiinni.
Purjehtijoiden välietappi silloin joskus ennen:
Kommentit