Itsetunnon alku vai loppu?
Ajelin tänään autolla Turusta kotiin. Tapani mukaan surffailin matkan aikana eri radiokanavilla. Kun yksi ohjelma ei miellyttänyt juuri sillä hetkellä, vaihdoin seuraavaan ja sitten taas eteenpäin. Alkuviikosta ajelin Helsingissä. Siellä radiokanavien tarjonta oli vieläkin suurempi.
Mitään radiokanavaa en ole laittanut autoradiossa muistiin, vaan seikkailen yleensä läpi koko skaalan sen mukaan kuin radiokanavia löytyy. Piristävää. Suosittelen. Tällä systeemillä jaksoin työaikana aikaiset lähdöt ja myöhäiset kotiinpaluut. Vaihtelu virkisti.
Kuuntelin uuden ulkoministerin haastattelun. "Mä ja mun" taitavat tulla yhä enemmän viralliseen poliittiseenkin kielenkäyttöön. Mikäpä siinä. Toivon, että muutkin murrealueet olisivat samalla tavalla esillä ilman venkoiluja. Porilainen glottaaliklusiilin puutekaan ei saisi haitata. (Heh, googlaamalla löytyy.)
Itse asiassa yksi seikka Alexander Stubbin puheenvuorossa tuntui minusta erityisen hyvältä. Hän kertoi onnitteluviesteistä, joita hän oli saanut. Yksi niistä oli kortti hänen ensimmäiseltä opettajaltaan alakoulussa. Stubb lähetti hänelle terveiset takaisin tuossa haastattelussaan.
Omat vanhempani, alakoulun opettajat, seurasivat oppilaitaan vuosien varrella jatkuvasti, jos vain jotain heistä kuulivat. Olen ihan varma, että heidänkin vanha oppilaansa olisi saanut vastaavan viestin, jos olisi ministeriksi päässyt. Jos jollekin oppilaalle kävi huonosti, he vielä vuosien jälkeenkin surivat oppilaansa puolesta. Surulliselta tuntuu, että niin monella ihmisellä on kuitenkin niin paljon huonoja muistoja ensimmäisistä opettajistaan. Myllynkivillä olisi kysyntää.
"Kaikki uskonnot ovat hyviä opettajia. Hyvä opettaja opettaa hyviä asioita. Opettaja ei kuitenkaan myöhemmin ole jatkuvasti kyselemässä, miten seuraat hänen ohjeitaan.
Kristinuskon Jumala on isä, joka myös opettaa hyviä asioita. Hän seuraa sinua koko elämäsi ajan ja katsoo, noudatatko hänen ohjeitaan. Hän myös pitää sinusta huolta koko elämäsi ajan."
Näin vastasi thaimaalainen kirkon työntekijä, evankelista Kamhaeng kysymykseen, opettavatko kaikki uskonnot samoja asioita.
1930-luku. Heinjoki. Heinjoen kirkonkylän opettajakunta.(Vilho Ikävalko, Meeri Ikävalko os Lankinen. Siviä Hyytiäinen, Martta Kokko) En tiedä, olivatko vanhempani tuossa vaiheessa jo naimisissa. Huvittavaa on se, että myöhemmin tutustuin molempien muiden naisopettajien sisarusten jälkeläisiin tietämättä pitkään, että meillä oli tällainen historiallinen yhteys. Rapsuttakaa muutkin ystävienne pintaa. Ette tiedä, mitä sieltä löytyy.
Kommentit