Olin taas monta päivää ilman nettiyhteyttä poissa kotoa. Sujuuhan sekin. Mikä ettei. Uutisetkin ovat löytyneet ihan muista lähteistä kuin nettisivuilta. Mikä ettei. Jotkut uutisista ovat tuntuneet tavallista kipeämmiltä. Ne ovat koskeneet entisen hyvän ystävän läheisiä. Entisten totuuksien tilalle on tullut uutta tietoa ja uusia totuuksia. Aina ei uutisvirrassa kauhoessaan muista, että ne kaikki uutiset koskevat todellisia ihmisiä. Kun jotain pahaa tapahtuu, elämä vääjäämättä muuttuu aivan toisenlaiseksi kuin aikaisemmin.
En tiedä, onko totuus koskaan muotia. Näinä päivinä totuutta on ainakin nimellisesti etsitty siellä ja täällä. Tekopyhyyttäkö? Rehellisyyttäkö?
Thaimaassa keskustelimme lain tehtävästä aina silloin tällöin. Uudessa työssä edettiin alueille, joissa ei ollut ennen oltu. Kaikenlaisessa ihmisten välisessä toiminnassa tarvitaan tarkkuutta ja suuntaviivoja edetessä eteenpäin. Miten perustaa kirkko? Entä koulutuskeskus? Millaisia yhteyksiä tarvitaan AIDS-työssä? Entä kummilapsityössä? Millainen on ulkomaalaisten työntekijöiden viisumikiintiö? Ketkä tarvitsevat työlupia? Miten rekisteröidään uudet toimitilat? Keskeiseksi kysymykseksi nousi se, mitä laki oikeastaan määritteli. Kertoiko se sen, mikä oli luvallista vai sen, mikä oli kiellettyä?
Totuutta ajattelen usein kahden sanaparin kautta: Armo ja totuus. Totuus ja vapaus.
”Hän oli täynnä armoa ja totuutta ”
”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.”
Tekeekö totuus todella vapaaksi? Sehän sulkee usein joitain ovia ja joitain ihmisiä vuosiksi ovien taakse. Voiko sielläkin olla todellisesti vapaa? Onko armo vielä mahdollinen totuuden paljastuttuakin? Vai onko niin, että vasta silloin armo onkin todellinen?
Thaimaa. Armonkodin vanha esite.
Kommentit