Joskus se vain onnistuu
Se alkoi alttonokkahuilulla. Sydämiimme tehtiin joulu ja jouluyökin soi Adamin versiona. Sitten tuli huuliharppujen ja polkkien vuoro. Esiintyjä valitsi soittimensa pienestä metallisalkustaan musiikkinsa mukaan. Nyt vasta näin läheltä kromaattisen huuliharpunkin. Hyvin sujuivat nuo puoliaskeleet, kuin (ja ihan) napista painaen. Sähköpiano kannettiin sivuhuoneesta. Hidasta ja nopeaa. Taituruutta. Iloa. Paikalta löytyi kitarakin. Venäläiset kaihoisat laulut saivat muitakin liittymään kertosäkeisiin.
Monikulttuuriyhdistys kokosi eilen vapaaehtoisensa joulukahville ja glögeille. Suomalaiset joulutortut, kakut, pikkuleivät ja suklaakonventit maistuivat kaikille tasapuolisesti. Joku oli opettanut suomea, toinen pitänyt musiikkileikkikoulua, kolmas taidekerhoa. Joku oli nähnyt vaivaa yhdistyksen hallituksessa, toinen pitänyt huolta tietokoneista, kolmas osallistunut talkoisiin.
Toisaalla olisin päässyt näkemään seurakunnan nimikkolähettejä. Heitä olin mukana siunaamassa matkaan lähes kaksi vuotta sitten (+29 Vahdinvaihto) Nyt he olivat taas täällä tuomassa terveisiä Namibiasta. Toivottavasti eilisessä perheillassa oli mukana paljon tulevia lähetystyön tekijöitä ja tekijöitä.
Hyppäys tuntemattomaan on usein hyppäys omaa sydämeen. Sielläkin on paljon tuntematonta. Joskus nämä hyppäykset voivat olla mutkattoman mukavia.
2011. Bangkok. The Evangelical Lutheran Church in Thailand. Mutkattoman mukava Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Suomen Lähetysseuran ystävyden puun istutus kirkon päätoimiston pihamaalla. Jaakko Mäkelä ja Markku Laine.
Kommentit